Tsädääm!

Eilen lähdin tutustumaan uuteen hienoon pyöräreittiin, jonka olin tarkistanut kartasta. Siitähän voisi tulla uusi hyvä rengaslenkki nykyisen Noksun ja Pirkkalan kautta kiertämisen vaihtoehdoksi. No, totuus oli toinen. Periaatteessahan lenkki oli ihan kiva. Ikävä kyllä se sisälsi 8 km hiekkatietä, joka ei ollut kovin hyvässä kunnossa, joten tuo osuus meni nimismiehen kiharaa väistellessä. CC:lle sitten kyllä ihan hyvä talvilenkki, tuon pitempää tuskin talvella pahemmin ajelee. Lenkki sisälsi muutaman "kivan" nousun ja muutaman vielä kivemman laskun, joissa parhaani mukaan yritin hallita viileästi Silviaa. Ei se nyt ihan putkeen aina mennyt ja onneksi ei tuota muuta liikennettä liioin ollut. Vähän pehmeällä tiellä polkeminen oli aika raskasta ja asvalttia hitaampaa. Sen takia olikin varsin iloinen yllätys, kun kotiin tullessani ja matkamittarin näyttäessä 48 kilometriä, oli keskari yli 26 km/h. Olin yhtä hymyä. Loppumatkan tulinkin ihan lentäellä, vikan kympin paahdoin oikeasti varmaan kolmenkympin keskaria :D Lempäälän päässä oli muuten myös hienoa pyörätiesuunnittelua (lähes Tampereen veroista), kun pyörätie muuttui alamäessä päällystetystä perunapelloksi. Hampaat pysyi sentään suussa. Lisäksi onnistuin ajamaan itseni valtakunnansalin pihaan, kun eksyin. Ehkä se loppu menikin siksi niin lujaa, kun poljin karkuun.

Tänään aamulla väänsin itseni KÄVELYlenkille. Voi ahdistus kun kävely on tylsää. Harkitsen seuraavalle kerralle ehkä jopa radion mukaan ottamista. Juoksemaanhan mua ei sais ikinä ottaan musiikkia mukaan, menis hyvä lenkki pilalle. Niin, mutta siis aamukuudelta lenkkarit ulos ja 50 minsaa raahustusta. Illalla salilla, uusi aloitus kolmosviikosta leuoissa ja jumppapallo-ohjelman ekan viikon toka setti. Ja muuten kaikenlaista. Oli ihmeen kivaa salilla, vanhat tutut ovat palanneet, kun koulu alkaa. Kesällä sielä oli aina välillä ihan outoo porukkaa, mutta nyt oli aika paljon tuttuja naamoja. Ei sillä, että ketään sieltä oikeasti tuntisin. Fuksit tuli myös tänään, mutta eipä ne tuolla meidän laitoksella paljoa pyöri.

PS. Pöpsy, mä tarvitsen mun siskoo, mulla on sua nyt jo ihan kauhee ikävä. Snif.
PPS. Vika kuukausi Suomessa alkaa huomenna ennen puolen vuoden pyöräleiriä. Ei paha.

Kohti starttia

Pahin murheen suo on hetkeksi voitettu ja olen tehnyt erinäisiä suunnitelmia. Ensin valmistaudutaan huolella kauden pääkisaan, eli töiden ruotsalaisviestin 300 m:n osuuteen. Hienoisena valmistautumisongelmana tässä on kuitenkin joukkueen kiintiömiehen puuttuminen. En oikeasti tajua, miten meidän ryhmän miehet voivat olla niin vaikeita, etteivät muka jaksa juosta 200 metriä (toki tarjoamme mahdollisuutta juosta myös 300m tai 400m, mutta niille ne nyt ei ainakaan suostu). Säälittävää. Meillä on siis vähän erilaisia ongelmia kuin muilla laitoksilla, jotka yrittävät löytää sen yhden naisen juoksemaan 100 m. Tänä vuonna ei ole kyllä ihan kauheasti odotuksia ainakaan tuosta omasta osuudesta, kunhan nyt en ihan kauheasti muille jäisi. Viime vuonnahan meni hienosti ja ei oltu viimeisiä siitä huolimatta, että muiden tiimien koostumus tuolla on siis 1 nainen, 3 miestä ja meillä sitten toisinpäin. Viestin lisäksi aion osallistua ehkä tulitikun heittoon ja toki puolustan kuulantyönnön mestaruuttani (kerrottakoon tässä, että olen umpisurkea kuulassa, mutta muut ovat vielä surkeampia). Satasen jätän väliin, tänä vuonna kun ei voittoa olisi tiedossa, kun ei ole pahemmin spurttailtu ja tunnetustihan mä kilpailen vain voittaakseni.

Kauden pääkisan jälkeen ehkä käyn Ecrossissa. Harmittaisi jättää väliin, kun olen sielä aina ollut. Tällä kertaa olisi tosin tyydyttävä 7 kilometriin, 18 km olisi liikaa polvelle. Kyllähän mä sen sisulla maaliin raahautuisin, mutta ei se ainakaan tilannetta parantaisi. Tuola seiskalla voisi sitten ihan hyvin toteuttaa rytmitystä 15 min+5 min. Katsoo nyt kuitenkin, että menenkö.

Tämän jälkeen otan sitten ehkä noin tuhannennen yrityksen parantaa polvi. Eli juoksukielto, ehdoton Crescentkielto ja myös Silviakielto. Tätä kaksi viikkoa, jonka aikana tehdään ihan älytöntä punttireeniä (älytön tarkoittaa tässä usein, ei välttämättä isoja painoja) uidaan mikä keritään ja minkä kyynärpää sallii, kävelyä vain ja ainoastaan uimahalliin, kauppaan ja töihin. Sitten kahden viikon jälkeen (jos siis polvi olis ok) hiljakseen pyörittelyä Silvialla ja kävelylenkit mukaan. Tätä jatkuu pari viikkoa, joiden aikana vaihdetaan myös aikavyöhykettä ja ostetaan uusi pyörä. Sitten pikkuhiljaa kävelyyn taas juoksua mukaan aloittaen siitä perinteisestä 3x2 min setistä ja sitä rataa. Ja muut reenit sitten jo suunnitelmien mukaan. Vuodenvaihteessa pitäisi mennä sitten jo ainakin juosten tunti putkeen ja voisi alkaa tekemään jo oikeitakin reenejä. Tää on siis ideaalisuunnitelma, jonka toivon toteutuvan. Jos se ei toteudu, niin en kyllä tiedä, mitä teen.

Niin, kortisoni ei kai auttanut, kävin testaamassa tänään juoksua ja paha oli. Sitten päätin aloittaa (taas kerran) jumppapallo-ohjelman ja se on ihan tappava yhä edelleen. En pääse sitä ikinä loppuun. Nyt tosin ei ole välissä mitään hieman haittaavia tähystyksiä tai kisoja tms, eli nyt se on oikeasti vain itsestä kiinni. Jos sen loppuun pääsen, voin olla tyytyväinen keskivartalon korsettiini. Leukaohjelmakin on aloitettava kolmosviikon alusta myös, koska toi puolikipeänä olo näemmä taannutti kehitystä. Toistaseks en ole kuitenkaan vammautunut leuanvedossa ollenkaan, mitä voisi oikeastaan pitää melkoisena yllätyksenä.

Itku ja hammastenkiristys

Niin suljettiin urheilukenttä, niin havahduin todellisuuteen. Kentälle ei ole asiaa, koska naisten EM-jalkapalloilijat tarvitsevat myös Hervannan kenttää harjoitteluunsa. Ei se mitään, vaikkei ketään kentällä olekaan, portit pysyvät kiinni :( Tähän väliin huomautan, että tulossa on paatosta, sairaskertomusta, valitusta ja alakuloa. Aloitetaan kuitenkin positiivisilla asioilla: Flunssa ei ikinä onneksi tullut, vaikka olinkin viime viikolla vähän puolikipeä maanantai-illasta torstaihin asti.

Ja sitten niihin huonoihin uutisiin. Polvi ei ole parantunut, myönsin sen itselleni, vaikka en tähän mennessä ollut halunnut sitä uskoa. Mutta minkäs teet, jos pyöräilen töihin sen kilometrin niin tuttu tunne ulkosyrjään palaa. Saman totesin myös viime viikon perjantaina, kun kävin kokeilemassa, josko voisin juosta sen 3x15 min hyvin. En voinut en, sattui ja ketutti taas aika eksponentiaalisia määriä. Poljin silti lauantaina Erikselle, 53,5 kilometriä tuli, mutta eihän se polvi siitäkään tykännyt, tai ei se huonommaksi mennyt, mutta kun oli jo valmiiksi kipeä. Sunnuntaina takaisin polkiessani oli parempi. Silloin tulin vähän eri reittiä ja matkaa kilometri enemmän, tällöin polvi melko OK. Oletettavasti Silvialla ajaessa jokin liikerata on kovin erilainen kuin tolla perus-Crescentillä, koska silloin ei polvi mene oikeastaan kovin pahaksi edes noilla viidenkympin lenkeillä. Välttelen kylä tuota tavallisella pyörällä ajoa, mutta en mä nyt oikeasti voi kilpuria joka paikkaan ottaa, ei se ole kovin kätevä vaikkapa hame päällä. No, kuljen sitten bussilla, mikä sekin on minulle kovin kova paikka. Miksi menen moottorivoimalla, kun pääsisin lihasvoimallakin! No, mutta sunnuntaina sitten totesin, että ei, ei se tähystys mun polvea parantanut ja varasin lääkäriajan, kun seuraavalle päivälle sai. Aika hassua, keväällä jonotin tolle lääkärille yli kuukauden muistaakseni. No, lääkärikin oli aika ihmeissään, koska se Hoffan rasva olis voinut aiheuttaa juurikin noi mun ongelmat. Kokeiltiin sitten kortisonia, kun alkaa nuo keinot olemaan vähän vähissä. Koska mitään ei ole rikki, on tuon pakko olla jotain jänteistä/lihaksista aiheutuvaa. Harmi, että kukaan ei tiedä, että mitä. Ei ole perus ITB, kai. Tai sitä nyt yritetään kortisonilla selvittää (kun jos se nyt sitten kuitenkin olisi se ITB, vaikkei se siltä vaikuta). Tähän mennessä ei ole auttanut. Pistoskohta on kipeä kuin mikä. No, toivotaan, että vaikuttaa, vaikka olen skeptinen. Tällä hetkellä en tosin osaa sanoa, että onko tuo kipu, joka polvessa on siitä piikistä aiheutuvaa vai se vanha vaiva. Toivon ensimmäistä, pelkään jälkimmäistä. Muuta en tiedä kuin että kipu on pahempi kuin ennen...

No, lääkäri sanoi, että voin kyllä tehdä kaikkea, kivun rajoissa, joten vähän olen himmaillut, eli tehnyt pääasiassa vain yhden treenin päivässä. Maanantaina kävin salilla (tein kyllä aika varovasti jalkoja, ainoastaan vähän jalkaprässiä ja sitäkin pienillä painoilla). Leukaohjelman kolmosviikon vika päivä ei todellakaan mennyt. Aika kaukana siitä. Tiistai-aamuna kuudeksi hallille ja uimaan. Luonnollisesti kyynärpää tuli kipeäksi. Ehdin uimaan ennen tota 1,3km, tekniikkaa suureksi osaksi. Iltapäivällä piti mennä tekeen juoksutekniikkaa kevyesti sinne kentälle, mutta eihän sinne siis päässyt. No, Ahvenisjärven tekonurmi sai sitten kelvata. Illalla vielä hieroja, polven ulkosyrjää toki varottiin. Olin varannut kokovartalohieronnan ja jestas kuinka paljon se ensimmäinen niskahartiahieronta sattuikaan, samaa luokkaa kuin ne ekat jalkojen hieronnat joskus. Keskiviikkona taas sitten salille, olin aivan jumissa ja mistään ei tullut mitään. Jalkoja en tehnyt ollenkaan, leukoja ei päässyt mihinkään ja muutenkin oli suurta tuskaa.

Tänään sitten oli vuorossa taas uinti. Aamulla piti mennä pyöräilemään, mutta kun tuo polvi on niin arka, niin lykkäsin sitä nyt ainakin huomiselle. Katsotaan sitten. Joo, mutta uin 2000, vaikka kyynärpäähän alkoi taas sattua vaikka kuinka aikaisessa vaiheessa. Ei oikein jaksa enää välittää. Tällä hetkellä kun fiilikset on vähän sellaiset, etten usko, että polvi paranee koskaan, joten miksi mulla pitäisi olla terve kyynärpääkään, ei se uinti nyt niin kivaa ole, että sitä haluaisin yksinään harrastaa. Sitä paitsi siitä uinnista ei edes tule mitään. Olen vaan niin huono. Ja vaikka pyöräily onkin kivaa, niin ei se juoksua voita. Ja talvella loskassa mateleminen pyörällä ei ole kivaa, juokseminen taas on aina kivaa. Ja polvelle on tehty jo kaikki, mutta mikään ei ole auttanut. Hieno homma, pyöräilin töihin, ja siinä meni loppuelämän urheilut. Haluan, että olen väärässä, mutta eipä tämä nyt siltä näytä. Tuntuu vaan niin pirun epäreilulta, että mikään ei auta. Haloo, olen venytellytkin jo vaikka kuinka kauan käytännössä joka päivä vähintään 45 minsaa, olen kuntouttanut ja käynyt salilla vaikka kuinka en tykkää siitä ja tehnyt ihan kaiken. Ja pitänyt polvessa kylmää polvessa satoja tunteja tänä vuonna. Ei auta ei. Motivaatio alkaa olemaan täysin nollassa. Miksi piinaan itseäni heräämällä kuudelta aamulla treenaamaan, kun polvi ei ikinä parane niin, että voisin vielä ihan oikeasti juosta? Olen yrittänyt miettiä, että mitä voisin vielä tehdä ja mitä voisin jättää tekemättä, mutta en ole keksinyt. En usko, että ongelmat ainakaan tällä kertaa johtuvat liiasta innokkuudestani, olen mielestäni yrittänyt treenaillakin niin, että samalle lajille ei tule pahemmin peräkkäisiä päiviä(erityiseti juoksu) ja muutenkin miettiä myös palautumista jne. sijoittamalla ohjelmaan säännöllisesti ihan puhtaita lepopäiviä jne. Ja eipä se polvi ollut oikeastaan parempi silloinkaan kun en mitään tehnyt vaan olin vaan liikuntakiellossa, hetihän siihen alkoi taas sattua kun vaan näinkin sen Crescentin.

Näin riemukkaissa mielialoissa päätän kahdenkymmenenseitsemännen ikävuoteni. Ja loppuun haluan huomauttaa, että en halua kommentteja, joissa todetaan, että kyllä se polvi siitä paranee. Ei se parane. Ja en halua kommentteja, joissa todetaan, että älä välitä, onhan muut asiat ihan hyvin. Niinhän ne kai on, mutta jos elämän tärkein asia uhkaa loppua, niin ei ne muut asiat paljon lohduta. Ja erityisesti en halua kommentteja, että urheilun/liikunnan ei pitäisi olla elämän tärkein asia. Koska mulle se tällä hetkellä on ja se myös saa olla, se on ihan mun henkilökohtainen juttu. Se on se ainoa asia tällä hetkellä, jonka vuoksi vapaaehtoisesti voin herätä aamuisin kuudelta ja lähteä ulos sateeseen. Eihän se aina ole ollu se tärkein asia, eikä toivottavasti tule aina olemaaankaan, mutta nyt se on. Piste.

Urheilukentän lumo

Kyllä, niin se vain on, että minä pidän urheilukentistä. Olen aina pitänyt ja jostain kumman syystä aina uusiin paikkoihin mennessäni tunnen suurta mielihyvää, kun paikannan kartasta urheilukentän. Tämän jakson paras treeni, ainakin henkisesti oli ehdottomasti urheilukentällä tekemäni juoksuharjoitus, joka sisälsi verryttelyjen lisäksi vähän juoksutekniikkaa ja "vetoja". Ei oikeasti ole mitään niin hienoa, kun käydä verkkaamassa ensin tasaisella nurmikentällä paljain jaloin (mistä Hervannassa ei ajeta pois, kaikkiallahan ei nurmelle pääse juoksemaan) ja sitten tuntea se tartan sielä lenkkarin alla. Piikkareillahan se nyt olisi vielä hienompaa, tai edes vähän kevyemmillä tossuilla, mutta kyllä se oli taas aivan mahtavaa. Tyttö ja kenttä, ne kyllä kuuluvat mun tapauksessani yhteen. Vaikka uimahallissakin viihdyn jo nykyään, pyörän pääällä on hienoa kuluttaa aikaa ja lenkkipolut vetävät puoleensa, ei mikään niistä vedä vertoja radalla tehtäviin harjoituksiin, ei nyt, tuskin tulevaisuudessa, eikä menneisyydessäkään. Olihan se aina hienoa muutenkin päästä ihan oikealle kentälle silloin lapsena, kun lähdettiin kisoihin sieltä rikkaruohoa kasvavalta hiilimurskaradalta, ei sen niin väliä ollut, vaikkei kovin hyvin pärjännytkään, se oli jo voitto, että pääsi juoksemaan ihan oikealle radalle. Nykyään se 400 metrin rata ei tosin tunnu alkuunkaan niin pitkältä kuin ennen...

Melkein yhtä paljon kuin itse urheilukentällä juoksemisesta, tykkään kyllä tällä hetkellä tuosta Berliinin stadionista telkkarin välityksellä. Siellä on Bolt, Keskisalo, Fraser, Bekele ja kaikki muutkin urheilijat, joiden edesottamuksia olen seurannut ja tulen myös seuraamaan tiiviisti
tässä vielä viisi päivää. Lieneekö kisojen syytä, mutta tällä hetkellä ei edes harmita, vaikka olen vähän kipeä. Lämpöä on taas iltaisin (huokaus, toivottavasti tää ei taas kestä kovin kauaa) ja muuten on vähän vetämätön olo. Oikeastaan kovin paljon parempaan paikkaan tämä ei olisi voinut tullakaan, jos nyt loppuu viimeistään torstaina. Maanantaina olin töissä ihan jäässä ja iltasali jäikin siksi väliin, sen verran hyvin sitä jo oman kropan tuntee. Polvi on nyt myös vähän hassu, en tiedä, mitä sille on tapahtunut, mutta ehkä tää taukokin sitten tekee sille hyvää.

Ai niin, olen ehtinyt jo vähän tutkia cyclocrosstarjontaa Århusissa. Tosin tämä ei varmaan ole kenellekään mikään uutinen. Lisäksi olen tiedustellut, voinko käyttää yliopiston liikuntapalveluita ja olen tietoinen urheilukentän sijainnista. Ikävä kyllä sisäkentästä ei ole tietoa :( Niin ja projekti G etenee hitaasti, mutta etenee. Toivottavasti se tästä nyt alkais etenemään vähän nopeammin, vaikka ei voi vaatia itseltään ihan liikoja, onhan sitä töiden jälkeen aina aika väsynyt.

Niin, mutta ne reenit sitten viime torstain:

Perjantaina uinti. Otin mukaan lapulle ohjelman, joka sisälsi yhteensä 1000m tekniikkaa ja 800 m muuta uintia. Tää oli hyvä juttu, ei tullut lusmuiltua ja kun palautusajatkin oli mietitty etukäteen niin tekeminen tehostui. Tekniikka on kamalaa yhä edelleen, vartalon asento taitaa olla aikasmoinen ongelma.

Lauantaina oli siis se paras reeni, eli urheilukentällä juoksentelua, minkä jälkeen vielä sali. Polvi oli hyvä juostessa, mutta kun tein salilla mavea, niin siitä ei sitten pitänytkään ja lopetin sen sitten kesken. Muuten aika perusmenoa salilla, vaikkei oikein innostanutkaan.

Sunnuntaina pyöräilyä Kangasalle uimaan, uintia 2000, josta 1200 tekniikkaa ja 800 muuta ja pyöräily takaisin. Pyöräilyä tuli yhteensä siis 35 km. Uinnin voitto oli, että taisin vihdoin tajuta jotenkin tuon käden palauttamisen, fingertip-drilli selvästi toimii \o/ Ihan hyvä reeni muutenkin, vaikka olikin vähän väsy olo, liekö kipeys ollut jo tulossa. Tästä reenistä olisi tosin tehnyt kovin paljon onnistuneemman se, jos olisin vaikka muistanut ottaa pyyhkeen mukaan.
Sielä sitten yritin kuivailla itseäni hikisiin pyöräilyhousuihin, sukkiin ja vessapaperiin... Näissä reeneissä on aina rasittavaa myös se, että ensin käy uimassa, sitten hikoo sen pyörän kanssa uudestaan ja kotona takasin suihkuun... Onnekseni vältin kuitenkin kastumisen, lähdinhän tarpeeksi myöhään liikkeelle (pitihän se Keskisalon juoksu nyt ensin katsoa).

Maanantai-aamuna kuudelta jälleen kirmattiin kohti Suolijärveä, jossa 2x15 min juoksua. Reidet oli vähän väsyneet, mutta juoksin silti pidemmälle kuin viimeksi samassa ajassa. Hyvähyvä. Polvikaan ei (kai) kenkkuillut.

Kuuden aamut

Jahas. Tänään se sitten tuli, väsymys. En saanut raahattua itseäni enää illalla salille, niin kuin olis ollut suunnitelmissa. Tästäkin huolimatta olen ihan melko tyytyväinen tekemisiini tällä viikolla. Maanantaihan tuli jo selvitettyä aiemmin, mutta jotta ei tulisi epäselväksi, niin haluan korostaa, että olen tällä viikolla joka aamu ollut reenaamassa viimeistään kello 6.15. Ei tuohon ihan kaikki pysty, mutta mä oonkin super. Huomena ei ole aamureeniä ja muutenkin meen "vaan" uimaan ja sinnekin siirryn bussilla, niin saapi polvi levätä.

Tiistaiaamuna siis käytiin "juoksemassa" kävin heittämässä setit, johon kuului 2x15 min juoksua. Alkuun ja väliin siis kävelyä. Polvi oli itse asiassa ihan hyvä juoksun aikana, vähän jälkeen vihoittelee, mutta muuten ihan jees. Lenkin aikana totesin kyllä, että juoksukunto on jäänyt sinne vuodelle 2005 (tai 2007, jolloin Ecross kulki ihan kivasti vielä vanhoilla pohjilla, vaikka reeni olikin vähän vähäistä). Ihan tosi, en tajua, miten oon pystynyt juokseen 42 kilsaa alle 5 minsan kilsavauhtia, kun nyt en pysty siihen vauhtiin varmaan edes kilometrin ajan. Että on tässä vielä sarkaa niitettävänä, kunhan nyt vaan jalat kestäisi. No, illalla sitten vielä Kalevaan uimaan, 1000 drillejä ja sitten pari 300 m:n settiä loppuun. Ajattelin, että voisin alkaa pikkuhiljaa alkaa tekeen vähän suunnitelmallisempaa harjoittelua (siis niin, että vähän lyhentäisin lepotaukoja ja miettisin drillit etukäteen, enkä sit vasta sielä altaassa tekis sitä, mitä tuntuu hyvältä...). Kyllä mä vielä uimaan opin!

Keskiviikkona taas herättiin ja siirrettiin Silvia ulos. Päivän teema oli PSPS eli asiaan vihkiytymättömille Pidä Se Perse Satulassa. Hyvin tää onnistuikin, vaikka valitsin lenkin, jossa mäkiä oli ihan kivasti. Ei nyt sentään Lukonmäkeä, mutta se vois olla sit tavoite Tanskan jälkeen. Ja ens kesänä sit parit mäkireenit Syrjänmäkeen. Haluan myös tässä korostaa, että pyöräilytaitoni ja -tietoni ovat kasvaneet tässä vuoden aikana hienosti. A. Saan kengät kiinni polkimiin lähes poikkeuksetta heti. B. Tiedän mikä on klossi. C. Tiedän melko varmasti, kuinka monta vaihdetta mun pyörässä on. D. Tiedän, että kaikkia noista vaihteista ei pysty kuitenkaan oikeastaan käyttämään. Hyvä minä. Ehkä vuoden päästä ymmärrän jo noita keskusteluja rataspakoista yms. Illalla ei reenejä, koska oli tapaa-ystävä-päivä.

Tänään, torstaina oli sitten taas juoksulenkin vuoro. Juoksin Suolijärven ympäri 2x15 minsan pyrähdyksillä. Tai lähinnä laahustuksilla. Mutta kyllä se juoksun ilo taas on löytymässä. Illalla tosiaan piti mennä salille, mutta töissä oli "virkistyspäivä", ja menin sitten käymään saunassa, mikä torpedoi kaiken. Siis aivan älytön uneliaisuus iski ja sitten oli pakko ottaa päikkäreitä. Seuraava projekti mulla onkin, että pitäisi oikeasti päästä nukkumaan vähän aiemmin (tyyliin viimeistään yhdeltätoista), muuten ei jaksa ja treenien tehokin on vähän niin ja näin, vammariski kasvaa jne. Ai niin, kyynärpää on aika kipeä, taitaa tulla töistä, koska uinnissa osaan sen jo välttää. Ei vain tykkää tosta juoksemisesta. Mitähän tollekin sitten tekis? En oikein tiedä, että pitäisikö sitä käydä näyttämässä jollekin vai ei. Alkaa vaan huumori menemään, kun jos jalat jotenkin vörkkii, niin sitten saan kyynärpääni kipeäksi juoksemalla, sormen murtumaan uimalla yms. Akillesjänteet on kuitenkin nykyään kunnossa, että pitää kai keskittyä näihin positiivisiin asioihin.

Ihana arki

Kyllä. Ei se töihin meno nyt niin vaikeaa ollut ja sain jopa jotain aikaiseksi. Kaiken lisäksi nostin tänään kissan (joka alkaa G:llä) pöydälle. Oon siis ollut ääritehokas ja on ihan kivaa, että on taas ihan tavallista arkielämää tiedossa nyt ainakin hetken. Viikonloppuna sain aikaiseksi lauantaina käytyä salilla, leuanveto-ohjelmasta kaksi viikkoa takana. Sen lisäks tein kyykkyä pienille polvikulmille, mutta jo isolla tangolla ja kaikkea muutakin kivaa ja vähemmän kivaa. Sunnuntaina oli vuorossa "lenkki", juoksin ensin 17 min, sitten alamäen ajan kävelyä ja sitten vielä viiden minsan juoksu, sitten loppuikin matka kesken. Illalla kävin taas uhmaamassa kohtaloa ja uiskentelmassa haukien, kyiden, haiden ja piraijoiden keskellä yhteensä tollaset puolisen tuntia sisältäen kolme minuutin huilitaukoa. Vesi oli lämmintä kuin mikä, joten ei ihme, että piraijat viihtyy Suolijärvessä. Viikonloppu sisälsi tietysti myös tiukkaa tanssahtelua Paulan tahtiin ja lentopallomatsissa kannustusta, joista jälkimmäinen meni ikävä kyllä vähän hukkaan. Tänään sitten tosiaan aloitettiin normielämä, eli kuudelta ylös ja pyöräilemään tunniksi. Keskarista ei puhuta, huono oli. Illalla vielä salilla ja kyllä ne ohjelman 3-viikon ekat leukasetit saatiin tehtyä, vaikka vika olikin jo melko tiukassa. Muuten ei mitään ihmeellistä, otin tosin ohjelmaan askelkyykkykävelyä ja loitontajat ja lähentäjät ekaa kertaa operaation jälkeen.

Kokovartalojumi

Jaahas. Loma lähenee loppuaan, mutta kivaa on ollut ja sehän on kai ainakin yksi loman tehtävä. Tänään tuli harjoiteltua hukkumista Serenassa ja samalla tuli koettua sekin ihme, miten vedessä liikutaan lujaa. Ja eilen vemputtiin sitten koko päivä Linnanmäellä ties missä raketeissa ja radoissa ja luonnollisesti poltin olkapääni.
Eilen ennen lähtöä kiskoin itseni ylös ennen seitsemää ja lähdin vähän tekemään juoksutekniikkaa parantavia harjoituksia. Ensin verkattiin nurmikolla juoksemalla, sitten polvennosto- ja pakarajuoksua - tosin oikea polvi ei ihan vielä tuohon jälkimmäiseen luonnistu. Sitten vielä askelkyykkykävelyä. Päätin sitten fiksuna tyttönä repästä kunnolla ja tein tollasen kevyen 10x20 setit. Joo-o, tulipahan ainakin tehtyä jotain. Edellisen päivän salireeniin yhdistettynä alkoi jo hieman niin sanotusti reisiä hapottamaan. Lopuksi sitten vielä juoksin kotiin asti.
Rehkimiset alkoi tuntua jo hieman Lintsillä, mutta tänään on ollut aika jumitus alakropassa ja vähän yläosassakin. Ja huomenna pitäisi mennä vielä salille. Huh. Tänään kotiintulon jälkeen kävin vielä pyörittelemässä parinkympin lenkin keskittyen alkulenkistä kadenssiin ja sitten toisessa puoliskossa otin sopivan maastokohdan sattuessa yhden jalan pyörityksiä. Eli tää oli nyt kai sitten tekniikkalenkki. Että näin meillä, alan venyttelemään, jos tässä jumissa mihinkään suuntaan nyt edes taivun. Ja tietysti hieman oikean ulkoreiden kaulitsemista päälle ;)

Neljän kunnan kierros ja muita urotekoja

Loma on kiva. Lomalla on aikaa reenata. Muuhun ei sitten näemmä olekaan aikaa, vaikka olenkin saanut mm. korjattua pyörän (siis ei Silviaa, vaikka kyllä sitäkin vähän puunattiin). Huomena sitten onkin matkailun vuoro, kun Lintsi ja perjantaina Serena kutsuu. Ei muuten kiinnostais pätkäkään mennä ens viikolla töihin. No, mutta sitten niihin reeneihin:

Maanantaina "lenkki", eli 2x10 min juoksua ja välissä vähän kävelyä. Polvi tuli vähän kipeeks :( Lisäks myös sali, jossa tehtiin kaikenlaista.

Tiistaina ensin tappava 50 kilsan pyörälenkki, joka vei mehut aikas lailla, mutta joka kuljetti mua neljässä eri kunnassa. Ja sitten käytiin vielä tekemässä vähän avovesiuintia Suolijärvessä, 5x sellanen kiva lenkki tuli uitua minuutin palautuksilla, yhteensä aikaa meni tollanen puoli tuntia.

Tänään keskiviikkona oli sitten taas salin vuoro ja sen jälkeen vielä Kalevaan uimaan, jossa 1000 tekniikkaa (joka on ja pysyy huonona) ja sitten vielä 500 uintia osissa. Että näin.

Farewell

Niin muutti sisko pois mun kämpästä, joten elelen nyt vain Silvian ja erinäisten muiden elämäni tärkeiden vaikuttajien kanssa. Juttukumppaneiksi niistä ei ikävä kyllä ole, ja on turha marmattaa, jos kylppäristä löytyy ämpäri; ihan itse olen sen sinne sitten vienyt. No mutta toisaalta, nyt kukaan ei ajattele pahoja ajatuksia mun pyörästä, eihän niitä ennenkään ääneen sanottu, mutta olen varma, että sen läsnäolo ei ihan aina miellyttänyt, kun se oli mukamas tiellä. Pah! No, toivottavasti Päikyn vuosi Tsekissä sujuu hyvin, vaikka saa sitä vähän ikävöidäkin ;) Reenaileen ehdin jotenkin, eli seuraavasti:

Torstaina pyöräilin Kalevaan uimaan, uin tekniikkaa tollasen tonnin ja loppuun 500 m, uintini on taas ihan kamalaa ja en pääse eteenpäin yhtään. Sen jälkeen pidennettyä reittiä takasin kotiin, 21 km kotimatka, keskari putos huonoksi ja noutaja tuli. Pitäis vähän varmaan juoda muutakin kun vettä, jos harjoituksen kokonaiskesto on tollanen 2,5 h, vaikka sisältäiskin taukoja, kuten uintitreenit sisältää.

Perjantaina sitten kävin juoksemassa, yht. 2x 10 minsaa. Polvi. No, en tiedä. Toimii ihan OK:sta, mutta vähän pahasti se tuolta sivusta taas kipeytyy vanhaan malliin. Toivottavasti johtuu vaan leikkauksesta (koputan puuta). Sitten illalla salille, tein vähän kyykkyjä kympin tangolla ja yhden jalan kyykkyjä pelkällä kepillä, ihan OK. Eksentriset pohkeet otti ehkä eniten polveen, hassua. Sit tein ylä- ja alataljaa, ranteita, penkkiä ja dippiä sekä tietty keskikroppaa. Niin ja leukoja, mut se nyt on itsestäänselvyys.

Lauantaina aamulla pyöräilin, ensin meni 25 kilsaa 27km/h keskarilla, mutta sitten tuli Lukonmäki, joka tiputti keskaria yhdellä lukemalla ja näännytti muutenkin kovasti. Illalla kroolailua Eräjärven vesissä, tällä kertaa tappajahauki pysyi poissa.

Sunnuntaina lepäilyä. Ja outo tunne, alkoi tekeen mieli mennä salille!