sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Aina nälkä

Taas ollaan menty kaks kovempaa viikkoa, vielä tänään uimaan. "Onneks" lopulta olympialaiset ei pahemmin haitanneet suorituksia, katsellaan sitten taas parin vuoden päästä uudestaan, jos vaikka tulis kesäkisoista yks pronssi... Olisi sen jääkiekon pronssimatsin tietty voinut katsoa, mutta en vaan jaksanut herätä, kun meni leffaillan vuoksi vähän myöhään tuo nukkumaanmeno. Ens viikko on sitten taas rennompaa, kun Päivi tulee eli vähemmän reenejä ja uinnissakin on kevyempi viikko + jätän oman keskiviikkoisen uintitreenini tekemättä. Väliin jää sitten myös seuran tarjoama treenilauantai. "Onneksi" tuo sisältää lähinnä vinkkejä voimaharjoitteluun (ei sillä, kyllä niitäkin tarvitsisin) ja perusuintitreenin, ja paljon teoriaa, - tanskaksi, joten enpä lopulta siitä kauheasti luultavasti kostuisi. Ensi viikkoa seuraavallakin viikolla varmaan kyllä löysäilen vähän alkuun kun torstaina olisi ohjelman mukaan viimeinen mahdollisuus uintitestiin. Kropassa kyllä välillä huomaa, että on menty taas aika lujaa, vähän kolottaa sieltä täältä ja ihan koko ajan on nälkä. Oikeesti, syön koko ajan ja sit vartin päästä siitä kun oon syönyt ihan kunnon ruokaa ihan kunnon annoksen, on taas nälkä. Koko päivän ajattelee lähinnä sitä, mitä hyvää ruokaa sitä kokkaisi ja oon suunnitellut jo vaikka kuinka pitkälle ruokalistaa. Karkin himo on jo pikkuisen laantunut, vaikka alkuviikosta oli vielä tositosi vaikeeta. Mulla on tosin yksi kohtalotoveri. Se paastoaa, ja siis kaikki makea on kielletty myös siltä. Juttelemme paljon ruoasta...

Takaisin reeneihin. Sitten taannoisten lumimoskapyörälenkkien on ehditty muun muassa taas punnertamaan altaan reunalla, kyllä oikeasti on ojentajat aivan tulessa, kun tehdään sprinttisarjaa ja välissä aina punnerretaan. Viime viikko oli siis aika rankka uinnissa (yht. uintia 10,25 km). Tällä viikolla on ollut kyllä vähän erilainen meininki. Tiistaina ei ollut mitenkään pitkä uinti, jotain kaks kilsaa vaan. Tähän syynä oli se, että uitiin lähtöhypyillä n. 10 metriä ja otettiin aikaa. Ei menny kovin hyvin ei. Ensinnäkin, inhoon näitä starttihyppy/volttikäännös reenejä. En oikeastaan tajua, miks me harjotellaan niitä, kun treenataan triathloniin. No okei, volttikäännöstreenit on vielä okei, koska ne sujuvoittais uintia aika lailla, mutta starttihypyt on ihan turhia. No joo, mun sprintit oli kamalia. En ole hyvä niissä alkuunkaan ja sitten kun ei voi edes hyppiä lasien kanssa (kun ei ne naamalla pysy), niin sitten ei oikein edes näe mitään. Neljä kertaa mentiin, joka kerta aika huononi... Ekaks oli jotain 5,5 sitten vika oli jo 6,7. Valkkuakin alkoi naurattaan, kun se lateli mulle niitä aikoja kellosta ja mä olin tietysti ihan maani myynyt, kun kuulin tuloksien huononemisen. Ja huomautuksena, että näissä oli välissä aina aika pitkä tauko, joten ei se väsymyksestä voinut johtua. Sitten uitiin vielä 800m putkeen. Tästä tulikin kunnon triathlontreeni, koska meitähän oli radalla (25m) yhdeksän uimaria. Ehdin onneksi lähteä siinä kärkiporukassa, mutta kyllähän me ne hitaammat saatiin kiinni monta kertaa. Erityisesti koska ne ei jaksanut edes uida koko settiä kerralla, ja pysähtelivät päädyssä ja tottakai ne lähti aina just mun eteen uimaan. Siinähän harjoittelin sitten ohittamista. Vähän tuli kolhuja, mutta ne kuuluvat asiaan. Lopussa tehtiin vielä potkuja ja totesin, että niissä menee edelleen ihan hyvin, koska niissä pysyn ihan hyvin monen nopeammankin radan uimarin tahdissa. Viikolle tuli yllättäen kaksi omatoimista uintia, kun perjantain treenit peruttiin valmentajan perheenlisäyksen vuoksi, jos oikein ymmärsin. Toivottavasti tänään on sitten kuitenkin kiva treeni. Olen yrittänyt nyt ottaa irti mahdollisimman paljon tästä, että on valkku reeneissä mukana. Tiistaina kyselin neuvoja mm. vasempaan käteen ja sen palautus on kuulemma vähän vääränlainen, lisää rentoutta kehiin. Oikeassa on vähän samaa ongelmaa, muttei niin paljoa ja tämä ongelma ei kuulemma ole mitenkään kovin kriittinen mun uimiseni kannalta. Vedenalustyöskentelystä ei oikein osannut sanoa, kun ei sitä näe kovin hyvin tietty sieltä reunalta. Sanoi, että seuralle on tulossa varmaan joku treeniviikonloppu (oletan, että ei siis tarkoittanut tätä tulevaa lauantaita), jolloin voi olla mahdollista kuvata uintia veden alta. Harmi vaan, etten taida olla enää silloin täällä. Lupasi muuten vielä lopuksi, että voi ottaa aikaa joku kerta mulle, jos haluan, kun kyselin niistä testeistä. No, jos nyt parin viikon päästä on testi, niin ei sitten varmaan tarvitse, mutta näemmä itse olemalla aktiivinen saa mukavasti palautetta. Seuraavaksi aion vähän pyytää analyysia hengittämisestäni, en tiedä tosin, että uskallanko kysyä siltä tympeimmältä vai odotanko suosiolla, että jompikumpi kivoista valmentajista vetää treenit.

Salilla on tehty uusia valloituksia, jotka eivät kyllä ole kovinkaan ihmeellisiä mutta mulle ihan hyviä. Oon penkissä päässyt vihdoin uudelle kymmenluvulle (huomautettakoon, että se ei ala nelosella eikä vitosella, jottei joku oikeasti kuvittelisi, että jaksaisin nostaa penkistä jotain) ja takakyykyssäkin lähestytään kovaa vauhtia omaa painoa, etukyykky on vieläkin aika vaikeeta ja mavea en uskalla edes tehdä (paitsi suorin jaloin), kun polvi kesällä ei tykännyt siitä yhtään, ei taida olla suoritustekniikka siinä ihan hallussa, harmi, kun olisi tosi hyvä liike. Leuanveto on sen sijaan jätetty suosiolla ihan vaan loppuliikkeeks, eli en todellakaan jaksanut sitä tavoteohjelmaa läpi suorittaa, kun vei kauheesti aikaa ja ei se kuitenkaan palvele lopulta näitä mun tavotteita kauheesti. Taannuin siis 3x5:n ja saa luvan riittää, mä oon sentään tyttö. Jumppapalloilussa mulla on uus tavote (jatkan sitä vikan viikon settiä kyllä vähintään kerran viikossa), mutta nyt (seisomisen lisäksi) harjoittelen kovasti mahallaan makaamista sen pallon päällä raajat ilmassa. Ei oo vielä onnistunut paria sekuntia kauempaa ja on kyllä ihan älyttömän vaikeeta. Salilla käymistä olen muuttanut niin, että käyn sielä kaksi kertaa viikossa. Tuntuu sopivan kropalle paljon paremmin kuin se kolme kertaa, vähän on jumi helpottanut ja muut reenit sujuu mukavammin.

Lenkkeilyssä ollaan myös edetty ja ens viikolla alkaa 4,5km lenkit. Positiivista on, että kunto on oikeasti vähän vissiin parantunut, koska jaksan juosta yhden kymmenen minuutin mäen (masokistina suuntaan tietysti aina juurikin tähän mäkeen) jo ilman suurta tuskaa ylös. Polvi on melko OK juoksussa, ainakaan se ei tule siinä kipeämmäksi.

Pyörällä oon ajellut ympäriämpäri kaikenmaailman teitä loskassa ja vesisateessa ja välillä harjoitellut yhden jalan polkemistakin. Menee se paremmin kuin viime vuonna, mutta on siinä vielä tekemistä. Mäkien ylös polkeminen on myös helpottunut, nyt pääsen yhden superpitkän mäen ylös ilman että toivon, että pyörässä olisi pienempiä vaihteita. Polvi sitten ei ole kyllä yhtään tykännyt ja on aika pahana. Sen takia jätin eilen pyörälenkin väliin ja ensi viikolla on myös töihin pyöräily pannassa. Päivi saa luvan auttaa vähän ton pyöräasennon katsomisessa, kun yksin se on aika vaikeaa, jos vaikka siitä olis apua. Aloitin myös tulehduskipulääkekuurin ja kylmää on pidetty polvessa ahkeraan. Taitaa olla niin, että Urkille tie vie huhtikuussa. No, onneks on jo lähete valmiina.

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Onko tässä mitään järkeä?

Tänään kävin pyöräilemässä. Keli oli siis tosi kiva joo ja lähenteli välillä enemmän maasto- kuin maantiepyöräilyä tuo lenkki. Siellähän matelin lunta korvissa, varpaat jäässä ja suolaa silmissä tunnin ja olin kerrankin miltei onnellinen siitä, että yli tunnin pyörälenkit ovat tällä hetkellä pannassa. Mieleen pyrki monta kertaa seuraavankaltaisia ajatuksia: "Oonko mä hullu, kun teen tätä ihan vapaaehtoisesti ja tuloksena on parhaimmillaankin joku toiseksi viimeinen sija jossain hikisessä mökkitriathlonissa." "Jos vaan juoksis, ei tarttis reenata alkuunkaan näin paljon." "Mitä jos kuntoilis vaan ihan huvikseen, eikä edes yrittäis mitään triathlonia." "Ei siitä uinnistakaan mitään tule." "Kenen idea se karkkilakko taas oli?" Mutta sieltä se sitten taas tuli, muisto siitä, kuinka kivaa onkaan ylittää maaliviiva kaikkensa antaneena ja uusia juttuja tehneenä. Ja muisto siitä, kuinka kivaa onkaan oikeasti osallistua ja tehdä näitä itsensävoittamisjuttuja (mitä juoksussa aika harvoin pääsee kokemaan, kun ei juoksemisessa ole mitään itsensävoittamista) ja kuinka kyllä siinä juoksussakin pitäisi treenata nykyään jo vähän enemmän, että ennätykset paranis ja ei ne jalat kuitenkaan pelkkää juoksua kestäis ja onhan se kivaa, kun uinnissa joku ottaa aikaa ja saa satasen ajasta sekunnin pois, vaikka hiljaa mentiinkin ja on se uiminen muutenkin kivaa ja... Tulin kotiin ja aloin suunnittelemaan, mihin kisoihin osallistun kesällä. Näyttää vahvasti siltä osallistun vain pikamatkoihin (vaikka minun tapauksessani on pika aika kaukana). Oppia voi ammentaa Nokian harjoituskisoista (jos jaksan paikallepyöräilyn jälkeen vielä muka jotain muutakin tehdä) ja ehkä sitä uskaltaisi johonkin kauemmaksikin lähtemään kisatuulia haistelemaan, jos saisi sen kuljetuksen jotenkin järjestettyä. Perusmatkaa mietin myös kovasti, mutta jos ainoa on jo heinäkuun alussa, niin en kyllä taida vielä silloin uskaltaa (ja uskokaa tai älkää tällä kertaa ei ole kyse siitä, että uinti pelottaisi, vaan se pyöräily!), loppukesästä tuo olisikin varmaan ollut aika hyvä.

Viikon aikana oon muuten ehtinyt pyöräilyn lisäks käymään jo salilla (olipa kerrankin kevyttä, kun oli ollut lepopäiviä!), juosta 4km (jee!) ja käydä kaksi kertaa uimassa (yht. 5km). Reeneissä mulle sanottiin, että oon liian nopee hitaitten radalle. Ikävä kyllä tämä koski rintauintia, jota aika harva lopulta kovin hyvin osaa. Olen mä tosin siinäkin kehittynyt, koska nykyään riittää 10 vetoa 25 metriin, muistaakseni syksyllä Suomessa meni vielä 12. Ja kroolissa on myös tapahtunut jotain, koska yhden käden uinneissa pääsee matkan jo 10-11 vedolla, kun syksyllä 13 teki tiukkaa. Normiuinnissa vastaavaa edistystä ei tosin ole ikävä kyllä tapahtunut, eli se 15 on minimi, vaikka tämän laskinkin vasta loppuverkassa tonnin uinnin jälkeen.

Olympialaiset on täällä aika heikot, kun netti on liian tukossa kisalähetyksiin aina iltasella. Aamulla olis varmaan parempi onni.

PS. Tohon karkkilakkoargumenttiin en kyllä keksinyt yhtään mitään vastakommenttia, olen tyhmä, kun sellaisen taas aloitin. Siis, Päivi, tule pian tänne, koska lakko loppuu kun sä tuut!

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Kova jakso

Takana taitaa olla poikkeuksellisen kova treenijakso, kun peräkkäisiä reenipäiviä on ollut yhteensä 11, yleensähän mulla on ollut se yksi lepopäivä viikossa tavoite. Mutta nyt onkin kolme vapaapäivää! Ne tulevat kyllä tarpeeseen, koska olen aika jumissa ja poikki ja reeneihin lähtökin tekee vähän tiukkaa. No, reeneissä on sitten kyllä kivaa, paitsi jos pitää uida perhosta sprintteinä/uida takaperin tai tehdä lähtöhyppyjä (on muuten tosi vaikeeta uida takaperin, kokeilkaapa uida kroolia väärään suuntaan siis niin, että kädet menee päinvastaiseen suuntaan kuin vaparissa ja etenet siis jalat edellä, pullaria ei saa käyttää). Vähän kyllä huolettaa tuo uinnin tulevaisuus täältä lähtemisen jälkeen, kun ei ole enää ohjattuja reenejä. Asialle on kyllä pakko tehdä jotain, etten vain taannu. Toisaalta, itse asiassa enemmän kuin uinnista, olen huolissani kyllä siitä pyöräilystä, juoksu nyt yleensä sujuu multa varsin pienellä panostuksella (jos siis jalat kestää).

Mutta takaisin pääasiaan, eli viime viikko mentiin siis muutenkin aika kovaa, tällä viikolla sitten vähän rauhallisemmin. Tai no, en mä ihan kauheesti tota reenailuani rytmittele, koska juoksut ja pyöräilyt on niin rauhallisia kun pystyn tekeen joka tapauksessa (mikä ei pyöräilyssä ole kovinkaan rauhallista), mutta
uintireeneissä meillä on tarkka rytmitys . Treenit on muuttuneet myös niin, että perjantaisin on meillä hitailla tehopäivä, kun muut tekee sillon jotain palauttavaa. Meillä treeni kestää siis yleensä 1,5h ja kun muut ui noin tunnin, niin meillä onkin sitten kivasti lopussa kolme rataa. Tämä tarkoittaa aina loppuun jotain viestiä tms. Itsehän en ikinä oikein ymmärrä, mitä tapahtuu, kun ei se valmentaja ikinä vaivaudu mulle selittämään, vaikka kysyisinkin (perjantaisin on se tympein niistä). Toistaiseksi olen kai kuitenkin treenikavereiden suosiollisella avustuksella kai uinut aina oikein matkan oikeaan aikaan oikealla tyylillä. Viime perjantaina jostain syystä saatiin vielä rangaistus, ja siellähän sitten punnerrettiin altaan reunalla reenien lopuksi. Omat ojentajat olivat tulessa jo valmiiksi torstain tehoreenistä ojentajille, joten aika tuskallista oli.

Tiistain ja sunnuntain reenit sisältävät periaatteessa enemmän tekniikkaa kuin perjantaiset, mutta kyllä sielläkin nykyään tehdään aika paljon silti ihan vaan
uintia eri nopeuksilla. Tämä on välillä aika vaikeaa, kun pitäisi tietää, mitkä ovat EN1 ja EN2 vauhdit. Meille on kyllä lähetetty tästä taulukot, mutta ne ovat vain niille, jotka uivat 200m kolmeen minsaan tai alle. Siinä sitten arvailen vauhtejani ja yritän uida EN2:sta EN1:stä lujempaa ja oletettavasti uin sen liian lujaa. Tässä ongelmaksi tulee usein se, että sielä altaassa on tosi paljon porukkaa ja siinä jonossa kun uidaan, sitä helposti alkaa uimaan vähän liian kovaa, vaikka yritänkin mennä aina sellaiseen väliin kuin uintivauhtini edellyttää. Onneksi moni muukin on sisäistänyt tämän järjestyksen, vaikka siellä onkin muutama, jotka aina tunkevat itsensä sinne jonon ensimmäiseksi, vaikka ovat hitaimpia. Siinä sitten koko letka joutuu ohittamaan heidät. Yksi asia, mitä en myöskään reeneissä oikein ymmärrä on, kun jotkut lintsaavat tekniikkatreenistä. Ja kolmas on se, että miten se voi ihan oikeasti olla niin vaikeaa sisäistää, mitä siinä ohjelmassa (tanskaksi!) sanotaan. Jos siellä sanotaan, että 30s tauko settien välissä, niin silloin se on 30s tauko eikä 10s ja erityisesti ei pidä valittaa sille, joka sitää 30s taukoa pitää, että mikset jo mene. Ja jos ohjelmassa sanotaan, että joka kolmas 100m sekaria, niin silloin se mennään sekaria, eikä 75m kroolia+25m selkää. Pienehkö avautuminen tekee aina välillä hyvää :) Toisaalta, tiistain reeneissä valkku kysyy nykyään aina multa, että missä kohtaa ohjelmaa ollaan, kun muut ei oikein tunnu olevan ikinä varmoja, että paljonko on jo tehty ja mitä seuraavaksi, joten ehkä se on ihan normaalia, että muu porukka on ihan pihalla.

Jep, mutta uinnissa siis jaksotetaan treenejä, muuten en kauheasti sitä tee. Juoksulenkeissä ei ole mitä jaksottaa, sali nyt on salireeniä ja pyöräily taas... No, pyöräilyhän on täällä aika hassua. Jos kuvittelette, että täällä ei ole mäkiä, niin olette kovin väärässä. Superjyrkkiä mäket täällä eivät tosin ole, mutta pitkiä sitten senkin edestä. Mäet ovat sellaista hidasta kidutusta ja voivat helposti olla yli kilometrin pitkiä. Tasaista maata ei sitten löydykään, joten tuo pyöräily on sellaista kilometri ylämäkeä/kilometri alamäkeä yhdistelmää. Huh. Koska olen niin huonossa kunnossa, niin aika rankkaahan tuo on ja sykkeet ovat joko pilvissä tai tosi alhaisia. Ikävä kyllä ne mäet ovat kuitenkin niin jyrkkiä, että ylämäkeä on pakko polkea ihan tosissaan, jos sen haluaa päästä ylös polkemalla, eli kunnon
peruskestävyyslenkkiä on aikas vaikea toteuttaa. Mutta kai se tästä, kun palaa Suomeen ja sielläkin lumet sulaa, niin saadaan enemmän sitä tasamaatakin mukaan kuvioon. Ja positiivisena asiana voin kyllä pitää sitä, että olen lopettanut melkein kokonaan putkelta polkemisen, ainoastaan lähtö"kiihdytyksissä" sitä enää nykyään tulee harrastettua.

Mulla on muuten aika ikävä luistelua, voikun pääsis retkiluistimilla Nässylle/Saarikyliin (tai edes Pynsän kentälle) viilettämään. Siinä kasvais kivasti
se peruskuntokin, jota täälä niin kovasti kuuluttelen.

perjantaina, helmikuuta 05, 2010

Mikään ei oo mahdotonta

Eilen seisoin jumppapallon päällä 15s. Keskiviikkona uin pitkästä aikaa tonnin (oman tekniikkareenin jälkeen) ja aikaa meni 21.25, vaikka en oo noin pitkiä matkoja uinut kerralla melkein vuoteen ja vaikka löysin suurensuuren ongelman vasemman käden vedosta (mikä korkea kyynärpää?). Eli kyllä se vielä joskus menee alle 20 minsaa, ihan varmasti! Nyt on aika hyvä flow päällä, vielä kun polvi kestäis ja pystyis reenaan tota kestävyyttä, se kun tuntuu olevan aika heikoissa kantimissa. Ja pohkeiden ympärysmitta on vain muisto maratooniajoista :( Tahdon mun jättipohkeet takaisin! Jatkan harjoituksia.

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Onnen hetki

Vihdoin reilu viikko sitten sain selätettyä flunssan ja jatkoin treenaamista. Aluksi mentiin tietysti vähän hitaammin, kun oli kuitenkin miltei kaksi viikkoa tullut vain köhittyä ja ei se olo nyt ihan priima vieläkään ollut. Salireenillä aloittaminen on kuitenkin aika helppoa, koska siellä voi vähän löysäillä ja tehdä pienemmillä painoilla. Jumppapallo ei kuitenkaan armahtanut ja eihän se ohjelma nyt ihan puhtaasti mennyt... Typeränä menin tietysti pyörällä salille ilman lukkoja ja polvi ei oikein tykännyt. Sunnuntaina oli sitten pitkästä aikaa uinti ja juoksu. Lenkki meni ihan kivasti (3km) mutta reeneissä järkytys oli melkoinen, kun havaitsin lyhyimmänkin ohjelman olevan 3200m pitkä ja paha aavistus reenien päättymisestä ennenaikaisesti tuli mieleen. Ja näinhän siinä kävikin. Vaikka kuinka yritin rentouttaa kättä niin kyynärpää pakotti lopettamaan 1600m:n jälkeen. Eikä tästä ollut edes puolet vaparia. Voivoivoi.

Maanantaina sitten mentiin salille, kun polvi oli vieläkin vähän kipeä ja en uskaltanut lähteä pyörittämään. Vihdoin viimein sain jumppapallo-ohjelman valmiiksi!!! Syvät vatsa- (ja monet muutkin) lihakset ovat kyllä saaneet aikas hyvää reeniä tuosta ja väitän, että ne on ihan kivasti kunnossa, vaikka ainahan voi parantaa. Jumppapalloilua jatkanen vähintään joka toisella salikerralla tästäkin eteenpäin. Täysimittaista ohjelmaa ei oikein viitsi joka kerralla tehdä, kun se vie aika paljon kuitenkin aikaa ja kaksi tuntia salilla on jo aikas pitkä. No, tiistaina menin kuitenkin sitten uimaan, vaikka kyynärpää pelottikin aikas lailla. Ja ihmeiden ihme! Sain sen pidettyä kurissa! Jihaa! Ja tänään uitiin käytännössä pelkkää vaparia, sitä taisi tulla 2k ja muuta sitten 400m. Sen lisäksi harjoiteltiin taas mun "lemppareita", lähtöhyppyjä ja volttikäännöksiä. Yhden kerran sain volttikäännöksen melkein jopa onnistumaan, ainoa virhe oli, että lähdin vähän vinoon takaisinpäin. Uinnissa on alkanut nyt selvästi paljon rankemmat reenit ja tekniikkaa ei pahemmin harjoitella. Keskiviikkona oli vuorossa lepo ja torstaina sitten taas salille.

Perjantaina ehdin vielä juoksemaan ja uimaan ennen vieraita. Juoksua oli tällä kertaa jo 3,5km. Mutta sitten siihen onnen hetkeen. Reeneissä uitiin yhteensä 2800m, ja ne oli rankat, ensin oli verkkojen jälkeen 4x(8x50) (10s tauko+ 30s ekstratauko settien välissä), joista aina kahden 50m:n välein lisättiin tempoa. Vikat setin vinstat olivat jo aikas kärsimystä. Tämän jälkeen sitten otettiinkin rauhallinen 400m yhteen menoon ja jaksoin ihan hyvin potkia kuustahtipotkua koko matkan ja olisin uinut vielä helposti pitemmästikin. Lopussa sitten vielä tehtiin sprinttejä lähtöhypyillä. Tämän seurauksena en tietysti nähnyt mitään, kun uimalasit menivät täyteen vettä. Vapari meni 20s ja 21s, rinuli 23s ja halusin vielä kokeilla perhostakin, kun kerran joku otti aikaa ja siihen tuhrautui 26s, tosin viimeiset viisi metriä olivat tässä täyttä tuskaa ja hidasta vaapuntaa. Lisäksi uimalasit eivät tällä kertaa pysyneet edes päässä... Että näin. Nämä reenit olivat ihan huiput ja reenien jälkeen, siinä se oli. Pitkästä aikaa se sellainen järjetön onnentunne, jonka aina välillä urheilun vuoksi kokee. Endorfiinihumalaa se kai on, mutta tuli kyllä niin tarpeeseen kuin vain voi, vähän kun on taas välillä pyörinyt mielessä, että mitä järkeä tässä mun touhussa on, kun ei paikat vaan kestä. Vastaus tuli siis tuossa.

Viikonloppuna oli taas Suomesta vieraita, mutta eilen pääsin pitkästä aikaa pyörittämään. Maltoin ja tein vain tunnin lenkin, jottei polvi tulisi kipeäksi ja eihän se tullut :) Koska yskitti jostain kumman syystä kovasti, maltoin polkea vielä melko rauhallisestikin. Krossari esitteli taas parhaita ominaisuuksiaan lumisilla teillä kuin myös tänään, kun paikallisen lumimyrskyn vuoksi tiet olivat aikas tukossa. Siellä sitten muut työmatkalaiset taluttivat pyöriään, kun minä ja ne, joilla on MTB poljimme iloisesti (mutta melko hitaasti) lumipöperössä eteenpäin. Suosittelen siis täten cc-pyörää kaikille, on se niin kiva peli.