torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Luottokamat

Kotkan kisojen jälkeen flunssaa vastaan tsemppaus loppui ja ei ole taaskaan tullut tehtyä mitään, pärskittyä, niistettyä ja surkeiltua toki. Niin ja tänään palautin Turkuun vahingossa muuttaneen vaaterekin Hervantaan - mulla oli aika innokkaita muuttomiehiä :) Koska ei ole muuta sanottavaa, seuraa lyhyt kertomus mun urheilujen luottokamoista - ja muutama sananen niistä, jotka ehkä kaipaisivat päivitystä.

En voi elää ilman näitä:

Silvia.
No tietysti. Silvia tuli mun elämään 2008 kesällä, jolloin en vielä edes ajatellut triathlonia, vaan pelasin ihan täysillä ultimatea. Silvialla sitten viiletin aina reilun kymmenen kilsaa reeneihin ja joskus poljin Noksun kautta kotiin ja toki kävin vähän lenkkeilemässä muutenkin. Seuraavana kesänä jo piti oikeasti mennä testaamaan sprinttiä, kun ultisurakin liian kovana lajina mun jaloille loppui. Niin vain polvi taas esti kisasuunnitelmat, mutta Silvia lohdutti lukuisilla lenkeillä. Silviassa parasta on ollut se, että jostain kumman syystä se on pysynyt tosi hyvin kunnossa. Siinä on kaikohtuu hyvät osat (ultegra takana ja 105 edessä muistaakseni, vaikken minä näistä mitään muuta tajua, kuin että tiagra< 105 < ultegra < dura-ace ) ja en ole joutunut säätämään sen vaihteita kertaakaan. Satula sopii mulle tosi hyvin ja hommasinkin samanlaisen Trekkiinkin. Silvia on myös tehty naisten mitoituksella. Runkokoko olisi mulle kai liian pieni kaikkien laskurien mukaan (lieneekö 48 vai 49), mutta jostain kumman syystä se sopii silti mulle tosi hyvin ja kielletty puheenaihe ei ole Silvia-lenkeistä tykännyt yleensä yhtään kyttyrää. Silvian heikoin lenkki lienee kiekot, joskus olen miettinyt, päivittäisinkö paremmat. Toisaalta, jos tämä triharrastus nyt oikeasti pääsisi kunnolla vauhtiin, niin hankkisin varmaan kuitenkin oikean tri-pyörän. Silvian ansiosta harkitsisin kovasti naisten mitoituksella olevaa pyörää, mikä voi tosin olla vähän vaikeaa. Ehkä joutuisin hommaamaan pyörän pienemmillä kiekoilla, kun tri-geometria ei oikein mahdu pieneen naisten mitoituksella olevaan pyörään, jos siinä on standardikokoiset renkaat. Mutta jos hommaan tri-pyörän niin mitä teen Silvialle? Ei sitä oikein raaskisi myydäkään. No, onneks tätä ei oikeasti tarvi vielä miettiä, koska pärjään Silvialla vielä ihan hyvin.

Uimalakki pitkähiuksisille. Tämä on ihan ehdoton. Tai siis uimalakki ensinnäkin on ihan ehdoton. En voi käsittää ihmisiä, jotka voivat uida ilman uimalakkia. Juu, se on ruma, mutta suojaa hiuksia ja ei mene kutrit hengittäessä eteen. Kerran unohdin laittaa lakin päähän ennen altaaseen menoa. Shokki oli valtava, kun vesi tuntui ihan jäiseltä päälaella - lakki myös lämmittää. Jenkeistä löysin myös pitkien hiusten uimalakin. Siinä on vähän enemmän tilaa tuola niskassa ja lakin pukeminen onkin paljon mukavampaa kuin ennen, jolloin yritti tunkea viimeisiä suortuvia lakin reunan alle. Onneksi hommasin näitä kaksi samalla kertaa, Suomessa en ole näitä nähnyt.


Sugoi hatha zip hoodie.
Juoksutakki vailla vertaa. Ostin tämän Tanskasta alerekistä vajaalla kolmellakympillä (ei siellä ollut varaa ostaa mitään muuta kuin alesta) ja oli ihan superostos. Takki on tosi huippu. Talvella lämmin, kesällä ei liian lämmin. Sopivan vartalonmyötäinen, mutta alle mahtuu kyllä pari paitaa, jos haluaa. Lisäksi ei näytä liikaa urheilutakilta, joten tällä kehtaa mennä lenkin jälkeen kauppaankin - jopa täälä Turussa, jos nyt pääsisi taas juoksemaan. Peukalonreiät hihansuissa ja tosihyvä huppu viimeistelevät käytänöllisyyden. En tiedä, saako sugoin tuotteita Suomesta, mutta sietäisi kyllä saada, jos kaikki on yhtä hyviä kuin tämä takki.

Ei-niin-luottokamat:

Sykemittari. Mulla on ollut elämässäni tasan yksi sykemittari, Polarin F4 (tai F5, en mä nyt voi sitä merkkiä muistaa) . Sain tämän isältä joululahjaksi joskus viisi (tai kuusi, tai seitsemän) vuotta sitten. Mä en itse asiassa ole oikein tottunut harjoittelemaan sykkeillä kauheasti, mutta sen mitä oon sykkeitä tuijotellut, tämä on riittänyt. Nykyään mittari ei kuitenkaan enää toimi. Löytää sykkeen kyllä helposti muilta (jos siis on muita lähettyvillä), mutta itseltäni ei löydä enää oikein millään. Jos löytää, on syke joko a 45, 175 tai 245. Toisekseen, jökkää aika usein itsensä kokonaan, milloin mittari on resetoitava. Olen miettinyt, että voisin hankita vähän uskottavamman mittarin (jossa saisi jotain väliaikojakin muistiin), mutta kun en tiedä, minkä. Tossa mallissa on ollut se hyvä puoli, että sitä voi käyttää myös vedessä. Sykevyö sielä(kään) tosin ei mulla oikein toimi, mutta nappeja voi painella kyllä ihan sydämensä kyllyydestä - kaikki mittarit ei kai tätä oikein kestä.

Uimalasit. Katso edellinen blogikirjoitus. Mulla on ollut elämässäni ainakin kymmenet erilaiset uimalasit, joita olen testaillut. Ei ne vaan toimi. Lisäksi olen testannut kaupassa ainakin kymmentä eri merkkiä, jotka ei toimi edes kaupassa. Jenkeissä viimeksi oli kauppa, jossa oli tarjolla jotain kolmetkymmenet eri lasit. Testailin näitä varmaan yli puoli tuntia ja löysin yhdet, jotka sitten ostin. Ne on ihan ok:t, ei vuoda kovin paljon ja usein, mutta ne valahtavat startissa vaikka olisi kiinnittänyt ne jesseteipillä naamaan.

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Lyhyen radan mastersmestaruuskisat 2011, Kotka - katastrofikisat

Kisaformaatti oli uusi, kisat olivat kolmipäiväiset siten, että pitkät matkat (400m sekari ja pitkät vapaat) uidaan jo perjantaina. Naisilla vapaan uintimatkana 1500m, miehillä 800m, ensi vuonna kai sitten toisinpäin. Koska Kotkaan on aika pitkä matka, piti lähteä Tampereelta (jonne pääsen aina torstaisin ja vietän ihania perjantaita) jo kovin aikaisin, puolilta päivin. Että nokka kohti Kotkaa sitten vaan. Edessä kahdeksan starttia (niitä viestejä olikin viisi, eikä kolme). Kisanuha vaivaa, muttei onneksi kovin pahasti, joten ehkä tästä urakasta selvitään.

1500m: Täällä ollaan. Tulossa taas mitali, kunhan selviän ilman varaslähtöä ja kunhan jokaisessa käännöksessä vähintään varvas osuu seinään. 60 altaanväliä. Uin ekassa erässä, vieressä ui Teneriffan kämppis, jonka vauhdin tiesin paljon omaani kovemmaksi, mutta toisella puolella oli sitten ennakkoon jopa minua hieman heikompi uimari (triathlonisti kuulemma hänkin). Vähän huoletti, kun en ehtinyt altaaseen veryttelemään, kun käytiin hotellilla ennen kuin tultiin hallille. Ei siis mitään hajua lähtöpallin ja päätyjen ominaisuuksista. Syvän pään pääty osoittautuikin sitten varsin haastavaksi. Ekassa käännöksessä hädin tuskin osuin seinään, kun vesi taittaa oudosti päädyn etäisyyden ja jos jalat ei osu tarpeeksi korkealle, on vastassa tosi liukas kaakeli, kun karhennus loppuu melko korkealle. Sama tahti käännöksissä jatkui monta muutakin kertaa syvässä päädyssä. Tämähän tuottaa vauhdin hidastumisen ja melkein pysähtymisen, mikä ei luonnollisesti ole hyvä juttu. Eka satanen taittui kuitenkin hurjaa vauhtia, alle 1.36. Totesin, että nyt mennään ihan liian lujaa ja höllään kovasti. 250 metriä pystyin seuraamaan laskuissa matkan etenemistä, sitten sekosin altaanmittojen määrässä. No, päätin uida aika pitkään ja sitten vasta alkaa kurkkimaan altaavälien lukumääriä. Yritin kellosta seurata kyllä aikaa, mutta lasit huurtuivat ja kohta ei enää melko kaukana olevasta kellosta erottanut väliaikoja. No, uidaan nyt vaan. Jossain vaiheessa puolenvälin kohdalla päätin vilkaista numeroa, jota näytetään altaan päädyssä. Vilkaisin, ja vaikka kuinka tiirasin, ei mitän näkynyt. Alkoi huolestuttaa, onko lasit niin huurussa ja numerolaput niin pieniä, etten näe niitä. Voivoivoi. Seuraavalla kierroksella päätin katsoa tarkemmin. Tiirasin ja tiirasin, mutta mitään ei nähnyt. Aurinkokin paistoi lisäksi ulkoa ikävästi silmiin. Tässä vaiheessa onnistuin sitten melkein törmäämään siihen päätyyn ja käännös meni ihan plörinäksi. Jatkoin numerolappuasian tutkiskelua pitkin uintia, pakkohan mun on nähdä ne laput jossain vaiheessa. Päätin sitten tehdä pari tavallista käännöstä, mutta ei vaan näy lappuja. Sitten päätin uida ennen päätyä vesipallouintia, josko sitten näkyisi. Ei näy. Sitten tajusin. Ne näyttää niitä altaanmittoja toisessa päädyssä. Voi nolous. Miten oon näin tyhmä. Ja sitten kun seuraavalla kerralla vilkaisin toisessa päädyssä, niin siellähän se numero oli, selvästi ja isolla. 11 altaanmittaa jäljellä enää. No, sitten uiskentelin lopun ihan kivasti ja vielä loppukiri. Olisi voinut aloittaa sen aiemminkin, koska voimia jäi vielä. Törttöily jäi harmittamaan kovasti, vaikka enkka parani 2 minuuttia 13 sekuntia ollen yt 26.42.88. 400m:n väliaika 7 minsaa, tonnin väliaika reippaasti alle 18 minsaa. Nopein satanen 1.36 (se eka), hitain 1.52 (se kun törmäsin seinään...), muut alle 1.50:n. Vikankin puristin n. 1.42:n. aika oli siis riemastuttava, mutta tapa millä se tuli ei. Kulta jäi 25 sekan päähän, jos olisin ollut olematta näin tyhmä ja kilpakumppani olisi uinut samassa erässä viereisellä radalla, olisi ehkä ollut pienet saumat siihen kuuluisaan viimeiseen vaihteeseen, jonka usein kisoissa löydän, nyt se jäi löytymättä. Harmistusta ei kyllä auttanut se, että valkku ei enkasta kiitosta jakanut, vaan oli aika pettynyt törttöilyyni. Katsomossa oli kuulemma muutama kirosana kuulunut, kun mokailin. Voi mua.

4x50m sekauinti seka: Lauantai ja viisi lajia ohjelmassa Sekasekaviestissä mulla on ankkuriosuus, kun enhän ui muuta kun vaparia. Vinsta ei vaan oo mun laji. No, hyppäsin, uin ja aika 37.60. Siedettävä, muttei hyvä. Ehdottomasti joukkueen heikoin suoritus ja ei ole kivaa olla se heikoin lenkki. Joukkueen aika 2.25.61.

4x50m vapaauinti naiset: Taas ankkurina. Saatiin kivasti naisten viestijoukkue kasaan. Tämä oli tällainen eka viesti naisporukalla ja kaksi meidän joukkueen jäsentä oli ekoissa kisoissa. Joukkueen aika 2.42.61 ja pronssimitali (oli taas joo monta osallistujaa). Oma aika 38.84 eli heikkoa on tekeminen.

100m: Tietysti pitäisi parantaa aikaa viimesyksyisestä, mutta harjoittelu ei kyllä ole ollut oikein optimaalista tällaista varten, no tämä on sentään lyhyt rata, joten pitäisi kyllä parantua aika edes ihan vähän. No, uidaan ja uidaan. Ei vaan kulje. Aika 1.24.21, eli puoli sekkaa heikompi kuin pitkällä radalla. Pettymys on kova, mutta minkäs teet. Seurakaveri, joka vielä Kuopiossa jäi mulle puoli sekkaa paransi enkkaansa jotain yhdeksän sekuntia. On lisännyt treenien määrää kerrasta viikossa kahteen kertaan. Mä uin yleensä 4 kertaa viikossa. Joo, jotkut on lahjakkaampia kuin toiset ja mä en oo tässä lahjakas.

4x50m sekauinti naiset: Taas mennään. Muut saa pyristellä vaikeat lajit, ja mä uin taas ankkurina vapaata :) Kello on jo tosi paljon ja väsyttää. Tahdonvoimaa nyt siis peliin ja sitten hotellille syömään. No, eka osuus on selkää ja sen käännös on tosi vaikea. Niin vain ensikertalaiselle käy köpsösti ja meidän viestijoukkueen suoritus loppuu virallisesti alkuunsa. Uidaan kuitenkin loppuun asti, minä pääsen altaaseen vasta kun muut on jo tulleet maaliin. Sain sentään huomiota, että kyllä kädet ja jalat ainakin kovasti tikkaa. Joo, tikkaa ne, mutta eteenpäin en mee.

4x50m vapaauinti seka: Nyt pitäis tsempata, koska olen taas se kuuluisa heikoin lenkki. Aamustartit on mulle kyllä vähän vaikeita missä lajissa tahansa. Muut ui hyvin oman osuutensa, minä en. 38.54 aika, joukkue 2.12.09 onneksi muut tsemppasi ja päästiin tavoitteeseen, eli voittaa pingviinien miesten sekariporukan aika.

400m: Uusi tuttavuus, mutta tätä oon odottanut kuin kuuta nousevaa, kun oli taas pitempi matka. Pitää uida aika lujaa, mutta mikä on liian lujaa? Kakstahtipotkulla on mentävä, muuten tulee noutaja. Tavoiteaika on 7 minsaa, mutta sehän oli jo 1500 väliaika, eli kyllä pitää mennä alle sen. Ei sitten mennyt, koko uinti oli karmea. Lähtöhyppy on katastrofi, lasit valahtaa. Korjaan niitä, mutta korjaus ei onnistu ja lasit on täynnä vettä. En näe päätyä ja melkein törmään siihen. Korjaan uudestaan laseja, nyt ne pitää vettä. Tai sitten ei pidä. Lasit taas täynnä vettä, törmään päätyyn nyt oikeasti, käännös meni täysin harakoille. Korjaan laseja taas. Auttaa hetken. Lasit vuotaa, korjaan laseja edelleen. Sitten saan toisen linssin niin, että se ei vuoda, eli näen vähän jostain jotain, jotain hyvää tässäkin uinnissa. No, toinen linssi on täynnä vettä ja yksisilmäisenä on vaikea arvioida käännöksissä etäisyyksiä ja ne on säälittäviä. En tiedä kuinka paljon olen uinut, kun lasisekoiluun meni kaikki ajatukset. Voi itku. Tämä on kamalaa. Ui nyt vaan. Muut lopetti uimisen, kai mäkin sitten. Tulinko maaliin. Tulit. Aika 7.03.92. No voi huhhuh. Kamala uinti. En oo edes yhtään hengästynyt, ihan kuin oisin vaan jotain löysää verraa uinut. Uinti ei todellakaan oo nyt kivaa. Onneksi muut antoi lohdutuksen sanoja, valkku kyllä ei. Suutuin sille siinä vaiheessa ihan kunnolla, kun sanoi, että kyllä mullakin nyt pitäisi lasien pitää, kun miljoonalla muullakin pitää. Jepjep. Arvatkaa vaan monetko lasit mulla on ollut kokeilussa. Jos jotkut pysyy päässä hypyssä, niin ne vuotaa, ja jos jotkut ei vuoda, niin ne ei pysy päässä hypyssä. Mulle saa kyllä antaa negatiivista palautetta, mutta nyt kyllä lyötiin vähän liikaa lyötyä. Menin suihkuun kyyneleitä nieleskellen.

4x100m vapaauinti naiset: Olivat sitten tällaisenkin laittaneet ohjelmaan. Taas olisi mitali tulossa, mutta tässä on kyllä monta kompastuskiveä. Eli ei saisi ottaa varaslähtöjä startissa eikä vaihdoissa ja jokaisella on vielä kolme käännöstäkin. No, eiköhän tää tästä, vaikka vieläkin itseä harmitti. Kyseessä kuitenkin viestiuinti, joten ei pidä antaa omien pettymysten vaikuttaa tähän. No, nyt kun oikein pinnistää, niin sitten on katastrofikisat ohi. Uin taas vikan osuuden. Muut ui oman tasonsa mukaan ja minäkin pääsen matkaan. Huolellinen uimalakin asettelu lasien päälle auttaa ja lasit pysyy päässä onneksi. Päätän testata erilaista taktiikkaa kuin muilla pikamatkoilla, ja en tikkaa vaan yritän saada vähän hitaamman, mutta paremman vedon. Vikan 25 sitten vielä tikkaan, muut taas totesivat uinnin jälkeen, että katottiin, että on sillä virtaa vielä. Oma aika 1.24.77, joukkueen aika 6.19.56 ja pronssimitali on tosiasia.

Näihin kuviin (mihin kuviin?) ja näihin mitalitunnelmiin päätän tämän kirjoituksen. Uinti on paska laji.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Ihmiskoe

Mitä lähemmäksi kesän kisat tulevat, sitä vähemmän reenaan. Eli ollaan nyt menossa ihan vika suuntaan. No, on tässä ollut joitain syitäkin tähän heikkoon esitykseen. Ensinnäkin oon muuttanut, toisekseen oon yrittänyt selvitä laatikkovuoresta, taulujen asennuksesta, verhojen silityksestä, hyllyjen kokoomisesta ja mitä näitä nyt on. Ja koska kisat lähestyy, on pieni kisaflunssakin tietysti vähän päällä. Ehdin toki viime viikolla uimaan kolme kertaa ja kerran salille. Maanantaiaamuna uimaan, tällä kertaa paikalliseen Petreliuksen uimahalliin. Halli oli ihan hyvä, vaikka olikin vain neljä rataa. Hämmentävintä ja hienointa oli, että "nopeat kuntouimarit"- rata toimi ihmeen hyvin. Hallissa ei myöskään kuulemma ole yleisöuintiaikoihin seurojen reenejä, mikä on kyllä iso plussa. Uiskentelin viimeisen kovan reenin ennen Kotkaa, sisältäen mm. 4x(300 kohtuu lujaa, 2x75 lujaa) ja 400m potkuja putkeen. Potkuissa kesti kaaauan ja viimeisessä setissä 75:t olivat aika suurta tuskaa. Tiistaina ehdin punttailemaan Kupittaan punttisalille. Sali ei noussut suosikikseni, mutta selvinnen sillä nyt ehkä kuitenkin hetken aikaa. Yläkerrassa on 170m:n rata ja kävin sielä hölkkäilemässä kilometrin. Siis ilman kenkiä (Feelmax-tossuilla, jotka on mun salikengät). Jalkaterä, jolle levypaino kivuliaasti pari viikkoa aiemmin laskeutui, vähän kipuili, mutta oikean jalan bursa ei ollut moksiskaan, vaikka edellisen päivän yritys kävellä lenkkarit jalassa oli päättynyt toteamukseen, että eipä ole se vaiva parantunut. Keskiviikko menikin sitten huonekalukaupoilla, mutta torstaina ehdin Tre:lle pilatekseen ja pingviinitreeneihin. Harjoiteltiin kovasti käännöksiä (yhden sain onnistuun tosi hyvin) ja lähtöhyppyjä. Mun lähtöhyppy on kuulemma onneton. Läsähdän siihen ihan lähtöpallin viereen. En vaan osaa ponnistaa. Tasajalkalähdössä ehkä jotenkin vielä saan hypättyä, mutten pysy siinä paikallani, joten on pakko lähteä jalat peräkkäin. No, 1500m:llä lähdössä on tärkeintä olla vain varastamatta ja sehän on mun mitalitoivolajini. Jos mua ei hylätä, niin saan taas ko. matkalla hopeeta :) Perjantaina ehdin vielä Noksulle uimaan. Ohjelma oli aika iisiä uintia vajaa kolme tonnia ja kun kellokin oli unohtunut kotiin, taisi tauot vähän venähtää. Sen jälkeen en ookaan sitten tehnyt mitään. Paitsi muuttanut, purkanut, siivonnut jne. Nyt, 23 ostetun säilytyskorin ja usean tunnin jälkeen tämä paikka näyttää jo kivalta. Urheiluvaatteet sai tuplasti aiempaa enemmän tilaa, pyörät tykkää parvekkeesta ja mulla on jopa oma kori eteisessä pyöräily- ym. urheiluhanskoille. Enää muutama taulu seinälle ja sitten kaikki on kunnossa. Ihmiskoe voi siis alkaa: miten tamperelainen selviää Turussa?

Mitä tapahtuu, kun turkulainen muuttaa Tukholmaan?
Sekä Suomen, että Ruotsin älykkyysosamäärä nousee.

Mitä tapahtuu, kun blondi muuttaa Tampereelta Turkuun?
???

sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2011

Lottovoitto

Voitin eilen lotossa. Ikävä kyllä 9.8 eurolla ei vielä paljon pyöriä huolleta. No, saahan sillä toki ostettua ketjuöljyä tai pari sisäkumia.

Eilen uin viikon viidennen ja viimeisen kerran. Jo ihan alussa alkoi tuntua siltä, että viikolla on uitu muutenkin ja kun aamulla tehty kahvakuulailukin tuntui kropassa, kolmensadan metrin potkut tuntuivat melko ylitsepääsemättömiltä, varsinkin kun niiden jälkeen uintia oli vielä 2.8k jäljellä. Niin vain kuitenkin vähän ajan päästä seuranneent 200 metrin potkut ja lopulta koko 3.4 kilsan reeni tuli kunnialla tehtyä ja viikon uintisaldoksi tuli tosi kiva 13.4 kilsaa. Enemmän olen uinut viikossa vain sielä Teneriffan leirillä, mutta se olikin uintileiri. Minusta tuo uimani määrä kuulostaa aika isolta mulle, mutta sitten kun ottaa huomioon, että siinä on koko viikon kestävyysharjoittelut, niin ei paljon naurata. Kyynärpäät onneksi kesti melko kivasti, vaikka eilenkin oli puoli kilsaa lättäriuintiakin. Lättäreillä pystyn nykyään uimaan helposti pitkiäkin sarjoja (mitä kyllä tosi harvoin teen). Hassua, että silloin aluksi ei meinannut pystyä edes jotain satasta uimaan niillä putkeen. Olen tässä viime aikoina kovasti harjoitellut sitä ykkösalueella uintia ja se alkaa jo sujumaan. Seuraavaksi pitäisi sitten selvittää, mitä eroa on 2-5-vauhdeilla. Näiden uintimäärien jälkeen odotan kyllä Kotkasta enkkaparannusta 1500m:llä. Ja 400 metrin arvioiduksi ajaksi laitoin (sellainen pitää antaa, jos ei ole pitkillä matkoilla uitua aikaa, kun nuo mitemmät matkat sijoitellaan aikojen, ei sarjojen mukaan eriin) seitsemän minuuttia, mitenköhän mun siinä käy? Satasella enkkaparannus vaatis kyllä jotain infernaalista venymistä, en ole noihin lyhyisiin matkoihin tähdäten uinut pahemmin. Ja satasellakin on kolme käännöstä, voivoi. Kyllä se pitkä rata sopii mulle paremmin kuin tuo lyhyt.

Tänään illalla lähden Turkuun. Ei kyllä kauheesti huvittais, mutta uusi kämppä (ja astianpesukone) on kyllä toki kiva juttu. Olen suunnitellut vähän, että asettelisin huonekalut niin, että mulle jäis sellainen hyvä jumppanurkkaus johonkin. Sitten mahtuis paremmin jumppapalloilemaan ja joogailemaan, nykykämpässä ei oikein mahdu. Kaappitilaa pitäisi myös olla vähän enemmän, joten toivon, että voisin pyhittää yhden kaapin kaikenmaailman urheilujutuille. Nythän kaikki kengät, pyöräkamat, uintilelut, suksivoiteet ja vaatteet lojuvat ympäri kämppää, kun ei niille ole missään tilaa.

perjantaina, maaliskuuta 11, 2011

Kyl nyt koetellaan

No niin, mitäs tänne kuuluu?

Oon mä vähän yrittänyt uida. Syytä onkin, sillä eilinen Kotkan viestijoukkueiden tarkastelu osoitti, että uin sitten kolmessa viestissä. On naisten vapariviestiä, naisten sekaviestiä ja sekasekaviestiä. Kuusi starttia siis olisi tulossa yhteensä, eli aika rankka viikonloppu tiedossa kuun lopulla. 1500m:llä on muuten 58 käännöstä, kun lyhyellä radalla ollaan. Aikamoista tulee olemaan siis, koska käännös tuottaa mun tekniikalla happivajetta aina. Voltti kannattaa silti tehdä, koska empiirinen ja täysin subjektiivinen tarkastelu uintivuoroilla Noksulla on osoittanut, että melkein kaikki muut (eli ne, jotka ei volttaile), jää musta käännöksessä, mutta ehtiihän ne toki edelle vielä monta kertaa sitten siinä seuraavan 25m:n pätkällä. Niin, mutta siis oon uinu tällä viikolla nyt muutaman kerran ja käynyt salilla kans pari kertaa. Siinä se sitten onkin ollut, muuta ei voi tehdä.

Viime viikon loppu meni tietysti ihan reisille. Keskiviikkona kävelin kepeillä, torstaina pystyin jo vähän muka käveleen sisällä ja perjantaina jo vähän paremmin. Ei hyvin kuitenkaan. Pahimman turvotuksen laskettua jalka oli ihan kohtuullisen kivuton, paitsi suihkussa käydessä. Sitä on ehkä vaikea uskoa, mutta siihen jalalle tippuva vesikin voi tuntua kovin ikävältä ja hassua on siis se, että silloin kävely oli jo ihan ok. Perjantaina uskaltauduin muuten jo uloskin - viemään roskat. Päädyin laittamaan lenkkarit jalkaan, mikä oli virhe. Typerä bursa veti ihan herneet nenään tuosta ja tuli kipeäksi. Hyvä, olenkin sitten molemmista jaloista rampa. No, koska se bursa oli oikeasti tosi kipeä tuon huiman reilun sadan metrin lenkkareilla kävelyn jälkeen, totesin, että pakko se kortisoni on sinne hakea ei tästä mun elämästä muuten mitään tule (saati sitten urheilusta, mutta jos nyt ensin vois vaikka laittaa kengät jalkaan). Lauantaina piikille siis vaan. Tiistaina olikin sitten tarve tutkailla, josko piikistä olisi ollut apua. Päätin siis kävellä töihin lenkkareilla, koska paikallinen katujen kunnossapito tekee korkokenkäkävelystä vähän vaativaa. No. Ei se nyt ihan niin paha ollut se jalka kuin sen roskien viennin jälkeen, mutta ei kyllä hyväkään. Tämä ikävä kyllä tiesi sitä, että jouduin surullisin mielin ilmoittamaan meidän karhu-viesti tiimille, että on ehkä parempi, että mä siirryn varamiehen rooliin. Jos en voi edes kävellä lenkkareilla, niin tuskin ihan heti niillä sitten juoksen. Olen oikeasti aika katkera tuosta bursasta. Olen ihan tosi pitänyt akillesjänteistäni melkoisen hyvää huolta viimeiset kolme vuotta. Toki lyhyitä repsahduksia sattuu, mutta jos pääsääntöisesti venyttelen jo pelkkiä pohkeita ainakin viisi kertaa viikossa tuommoisen kymmenen minuuttia ja väkerrän yhä edelleen eksentrisiä pohjeharjoituksia salilla ennaltaehkäisemään ongelmia ja en oikeasti edes juokse paljoa, niin voisko olla mahdollista, että nämä yritykset palkittaisiin edes vähän lievemmällä vammalla?

No ei hätää, onneksi aina voi pyöräillä. Tai sitten ei. En ole pyöräillyt kuukauteen, kun tuo patellajänne silloin vähän veti herneet nenään suihkussa käymisestä, joten ajattelin luistelu- ja hiihtokauden ajan vähän pitää taukoa, kun ei ne vaihteetkaan riittäneet siihen hangessa etenemiseen. Maanantaina päätin sitten vihdoin kaivaa Trekin parvekkeelta ja lähteä pikkulenkille. Ilma oli sopivasti muutaman asteen pakkasella, niin, että tien pinta oli kova ja jopa mun lajivoima riitti korkeaan kadenssiin. Puolisen tuntia sitten pyörittelin ja käännyin takaisin ja niin vain sielä puolessa välissä alkoi patellaan sitten taas sattumaan. Bueno. Arvatkaapa sattuiko sitten kun olin sieltä kotiin asti saanut itseni. Polvi onkin ollut siitä lähtien kipeä. Voivoivoi. Kun ei tämä polvi ole edes se kielletty puheenaihe. Oikeastaan tällä hetkellä kielletty puheenaihe on mun pienin ongelma, mikä kertoo tilanteesta aika paljon, koska sehän nyt ei ole koskaan hyvä, olen vain oppinut elämään sen kanssa.

Huonolta siis näyttää, kun en voi pitää kenkiä, enkä pyöräilläkään. Uinnissakin pitää yrittää vähän ottaa iisisti, koska maanantaina kyynärpäät vähän taas vetivät herneet nenään uinneista. Lisäksi eilisissä reeneissä oli pakko ottaa muutama lähtöhyppytesti ja siinäkin sitten jotenkin onnistuin mystisesti potkaisemaan (tietysti sillä kipeällä jalkaterällä) toista jalkaani pohkeeseen aika pahasti ja niin jouduin reenien puoliksi klenkkaamaan altaasta pukkareihin ja sitten korkkareilla kotiin. Kesän ja kevään kisakalenteri tyhjenee uhkaavasti, koska eihän tästä nyt mitään tule, jos en voi treenata.

No, voisihan asiat olla kai huonomminkin: voisin vaikka asua Turussa. Mutta hetkinen, mähän muutan sinne ylihuomenna!!! Siis ihan oikeasti. Menen Turkuun töihin. Tää muutos tapahtui aika pienellä varotusajalla ja perinteiseen yliopistotyyliin on vähän sekaisin. Esim. mulla ei ole vielä edes työsopimusta (eli oon nimellisesti Tampereella töissä), kunnes saadaan asiat kuntoon, huonompi homma on, että tarvitsisin sopimuksen, jotta saan työterveyshuollon ja vakuutuksen Turusta, mitkä vois olla mulle melko oleellisia ja muutenkin asiat on ihan sekaisin. Lisäbonuksena käyn vielä huhtikuun loppuun asti kerran viikossa Tampereellakin töissä. Toisaalta tuo tekee elämästä vähän rankkaa, mutta sen ansiosta pääsen onneksi käymään torstain pingviinireeneissä ja pari kertaa saatan ehtiä Noksullekin pertsi-iltana uiskentelemaan. Turussahan on aika katastrofaalinen uimahallitilanne, kun Impivaara on rempassa. Tilanne helpottuu onneksi kovasti toukokuun alusta, kun maauimalat aukeavat. On Turkuun muutossa silti muutamia hyviäkin juttuja:

plussat:
-missään ei voi olla pyöräily niin hankalaa kuin Tampereella, joten olosuhteet paranee, jos nyt vielä joskus voin polkea
-uuden kämppäni etäisyyksiä eri paikoista: luistelumato ja urheiluhalli ~800m, pyöräliike ~30m (ja toinen ~300m kolmas on jo vähän kaukana ~1km), uimahalli ~1.8km, maauimalat ~800m ja ~1.2km, kauppa ~500m, ladut ~2km, bussipysäkki suoraan bussireittiin Impivaaran uimahallille ja ensimmäiksi kunnostettavalle ladulle ~100m, punttis ~1.5km,(lisäbonus: työpaikka ~1km), kulkemiseen käyttämäni aika siis vähenee varmasti huomattavasti, nykyäänhän saatan istuskella viikossa bussissa yli 10 tuntia.
-kämpässä on tiskikone, eli mun elämänlaatu kasvaa potenssiin kolmesataa
-lasitettu iso parveke, joten saatan ehkä mahtua sisälle omaan asuntooni, kun Silvia voi asua parvekkeella - ehkä

miinukset:
-se on Turku

Miinukselle jäätiin ja reippaasti.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011

Onni onnettomuudessa



+



=



Olis voinut käydä huonomminkin:

Se levypaino, joka siihen jalalle aamulla tippui olis voinut olla 20kg eikä 5kg.
Jalasta olisi voinut murtua jotain.
Töissä ei onneksi ole nyt mikään älytön kiire.
Nythän bursa saa rauhassa parantua.
Päivystyksessä meni vain kolme tuntia.
Nyt tiedän, että kyllä se todellakin sattuu sillain melkoisesti, jos viisi kiloa rautaa tippuu jalalle rinnankorkeudelta. Olen miettinyt tätä joskus ihan oikeasti.
Eipähän tarvitse jossitella, josko sinne Pirkkaan olisi sittenkin pystynyt menemään.

Onneksi kävin maanantaina kaksi kertaa uimassa kun saattaa loppuviikko mennä makaamiseen. Maanantaiaamuna meillä oli pingviinien uintitekniikkakuvaus, jota ennen kävin tekemässä sellaisen nopeustreenin, yhteensä uintia tuli siitä 2.5k. Illalla vielä Noksulle uimaan YKKÖS-alueella 2.2k, siis sitä vauhtia, jota kukaan ei koskaan ui, vaikka esim. mastersleirillä sitä piti suurin osa uida ja muutenkin olisi suositeltavaa :) Järkyttävää oli se, että tämä onnistui, vaikka porukkaa lappoi ohi molemmin puolin koko ajan. Maltoin mieleni, vaikka tiukkaa teki, enkä lähtenyt riuhtomaan. Taisin muuten edetä silti suunnilleen samaa vauhtia tollain hitaasti läpsytellen kun kovasti kaahaten, saattais ehkä jopa olla mahdollista, että tekniikka pysyis parempana tossa rennossa uinnissa :o Nyt sitten odotellaan, että jalkapöytä paranee sen verran, että sillä voi kävellä.