Orbicon nytårscup 5k

Olo on parantunut päivä päivältä ja kun eilen pystyin uimaan 3 kilometriä melkein yskimättä, oli osallistumispäätös selvä. Keliksikin luvattiin ihan mukavaa, tyyntä ja aurinkoista keliä, joten kansainvälisen urheilu-uran (no jopas kuulostaakin hienolta) aloittaminen näytti enemmän kuin todennäköiseltä .

Sitten kisaan. Mukaan oli ilmoittautunut 1100 juoksijaa (samaan aikaan  lähti kymppi ja vitonen), joten lähdössä oli aika tiivis tunnelma. Tungin itseni varsin eteen, mutta silti kesti 7 sekuntia viivalle. Alusta asti juoksuolo tuntui aika tyhjältä, jaloissa ei tuntunut olevan yhtään mitään. Täällä oli myös pakkasta, joten tiet olivat varsin liukkaita. Eka kilsa oli vielä alamäkeä, joten kyllä siinä juoksijamassassa sai olla aika tarkkana. Tuntui, että juoksen jotain viiden minsan kilometrivauhtia ja kilometrikyltin kohdalla aikaa olikin mennyt 3.47. No hups. Hidastettava oli. Seuraava kilometri sisälsi aika monta 90 asteen ja yhden 360 asteen käännöksen ja oli tasainen, aikaa meni  4.16 ja vauhti paljon parempi. Sitten tuli taas alamäkikilometri, 3.50. Tuntui, etten saa mitään kropasta irti, ei ollut edes paha olo. Seuraavassa käännöksessä meinasin juosta edelläni juosseen naisen päälle, kun tämä kaatui suoraan kyljelleen, kun oli niin liukasta. Sitten alkoikin tuska. 800m ylämäki hidasta kidutusta. Voivoi. Sitten hetken helpotus ja lisää ylämäkeä. Loppuun vielä jäisessä 10cm:n ruohossa nurmikentän läpi ja vihdoin maalissa. Enkä ollut saanut kyllä itsestäni irti oikein mitään, vaikka toki vähän pahalta tuntuikin, mutta olo ei tuntunut oksettavalta missään vaiheessa. Varmaan flunssa vielä vähän näkyy suorituksessa, vaikkei matkalla yskittänytkään kuin parilla ekalla kilometrillä ja silloinkin aika vähän.

Tulokseen olen ihan tyytyväinen, brutto 20.27, netto 20.20, eli bruttoaika vain 12 sekuntia huonompi kuin aktiassa ja oon ollut varsin kipeä ja juossut aktian jälkeen yhteensä kaksi tuntia... Reitti ei myöskään ollut yhtään helpompi mielestäni. Juoksuoloon nähden tämä oli parempi suoritus kyllä. Sijoitus oli viides reilun 200 osallistujan juokossa, joten sekin oli kiva. Ja lopuksi uuden vuoden kunniaksi sai kakkua ja skumppaa. Tässä vielä tosi hieno diplomi :)

Näihin tunnelmiin päätän vikan blogipostauksen tältä vuodelta, ja toivotan kaikille tosi hyvää uutta vuotta!

Godnat

Terve teille YamYam TOGO nuudelibaarista Köpiksen rautatieasemalta. Täälä on vietetty jo hetki ja junan lähtöön on vielä reilu tunti. Toivottavasti paikka ei mene kiinni, etten joudu vaihtamaan käytävän puolelle McDonaldsiin... Hämmentävää tässä reissussa tähän mennessä muuten on ollut se, että ekaa kertaa täsä maassa tajuan edes vähän tuosta mongerruksesta. Aika vähän siis, mutta jotain kuitenkin.

Niin, mutta mites on mennyt sitten viime kerran. Oon ollut kipeä, kipeämpi, tosi kipeä. Kertaakaan aiemmin en ole joutunut käymään tuollaisen takia päivystyksessä, mutta nyt oli sen verran ikävä olo rinnassa, että oli pakko mennä Mariaan aatonaatonaattona. Joulunviettopaikasta kun ei lääkäriin ihan kauhean helposti lähdetä, niin oli parasta käydä ennenkuin kuolema korjaa. Tällä kertaa onneksi ei ollut mitään vakavaa vikaa kropassa, vaikka PEF-puhallus oli säälittävyyden huipentuma. (Toim. huom. joulunviettopaikassa voi kuitenkin keittää vaikka kahvit aggregaatilla, jos sähköt ovat päivän pois, tätä ei kaupunki tarjoa :)

Urheilurintamalta ei ole paljoa kerrottavaa, eilen kävin kyllä vähän uiskentelemassa tekniikkaa matalimmasta matalimalla teholla, kun tauti tuntui helpottaneen ja myös aamusalilla sekä tänään oli polven vuoksi pakko polkea traineria 45 minsaa hiljakseen (trainerissa on nykyään vihdoin Silvia upouusine ja kiiltävine ketjuineen, kun saatiin adapteripalat taas irrotettua...). Polvi on kyllä aikamoinen ongelma, ei saisi tulla näin pitkiä puhtaita taukoja sille.

Lennon jälkeen olo on ollut aika kamala, joten saa nyt nähdä, tuleeko lauantaina startattua. Ehkä jää väliin ja Aarhusissa tulee kisattua ekaa kertaa sitten vasta kesäkuussa.

Hyvää joulua!

Yskänpuuskien ja tappo-olon lomasta toivotan kaikille mukavaa joulua ja ensi vuodelle onnistunutta treenailua. TOV:n pikkusiskolle toivotan vielä pikkuisen enemmän onnea ihan vain syntymäpäivän johdosta.

Ensi vuonna mäkin treenaan taas :)

Teetaukopäivitys

Paljon ei ole kerrottavaa ja joulukuu jatkaa synkkää kulkuaan. Viime viikon loppupuoli meni ihan plörinäksi, liekö lauantaina Tallinnassa koneeseen hiipineen flunssan vika. Kotimatkan laivakin peruttiin, mutta sentään kaikkien kommellusten ja kiireen ja flunssaisena tehdyn itsemurhajuoksun (siltä se tuntui, kun olo oli laivaan päästyä kuin jyrän alle jääneellä) ehdittiin laivaan. Tällä hetkellä poden kipeää kurkkua, ikävä kyllä näyttää, että kohta myös vuotavaa nenää. Tätä menoa palaan asiaan ensi vuoden puolella. Pöh.

Musta joulukuu

Treeniviikko alkoi maanantaina salilla. Se meni vielä ihan OK:sti. Sitten menin luistelemaan töiden jälkeen. Eräs nainen alkoi opettamaan mulle tekniikkaa (oli kuulemma katsellut mua ja aatellut, että kukaan ei ole varmaan kertonut mulle luistelutekniikasta mitään) ja huh. En osannut yhtään mitään. En osannut olla ulkoterällä, siirtää painoa, työntää (ei saa potkaista vaan työntää/painaa) jne. Tunsin itseni aivan toivottomaksi tapaukseksi, kun ei edes tasapaino oikein pysynyt. Mitähän siitä tulee, kun kokeilen pikaluistimia (kengät ja terät jo kuulemma jossain odottaa, eivät vain ole yhdessä), enhän mä ikinä oikein oppinut edes sirklaamaan. Voivoi. Nainen tosin lupasi, että kun opin luistelemaan, niin sitten mun 80km:n ajasta tippuu 40 minsaa. Ihan kivahan se tietty olisi, sillä sitten voittaisin miestenkin sarjan, että taisi olla ehkä vähän epärealistinen arvio ;) Mutta jos edes pari minuuttia ajasta tippuisi, niin olisi kiva. Uinti ei kulje sen paremmin. Hakkaan päätäni seinään, turhaudun, yritän entistä kovempaa, eli tyhmemmin, menee vielä huonommin, rentous on kadonnut täysin. Tampereella kuulemma jo hiihdetään. Miksi täällä ei? Magneettikuvaus kertoi selästä sen, mitä olin ajatellutkin, lievää pullistumaa,  signaalia vaurioista ja yksi madaltunut välilevy. Tämä on melkoinen musta joulukuu.  Onneksi ensi viikonloppuna lähden elämäni ekaa kertaa Tallinnaan, joulutorille ja pois  arjesta. Kyllä se tästä. Ensi vuonna ostan itselleni joulukalenterin, olen varma, että kaikki surkeus johtuu sen puutteesta, eikös vaan?

Kevyen viikon kuulumisia

Viime viikko oli oikeasti ihan överi. En toki tehnyt mitään enempää kuin normaalistikaan kovilla viikoilla, mutta... Muun elämän stressi oli niin iso, että olisi pitänyt höllätä, eikä painaa menemään. Tässä mulla on kyllä paljon opittavaa, siis siinä, että oppisin ottamaan muun elämän kuormituksenkin huomioon. Niinpä alkuviikko menikin pulssia tasatessa ja kolmena ensimmäisenä päivänä saldoksi tuli tasan 45 minuuttia kevyttä luistelua. Nyt on tosin tietysti kevyt viikko, joten ei haittaa ja viikko on oikeasti ollut kevyt, mikä on hyvä, kun kyllä tämäkin viikko on ollut vähän töiden puolesta rankka, ihan eri tavalla tosin kuin viime viikolla. 

Torstaiaamulla oli  aamulenkin aika, hiiidasta laahustusta, mutta syke ei liikaa noussut, joten eiköhän tuosta pienestä liikarasituksesta aleta toipua, vaikka olo onkin ollut vähän nuhainen. Aktia cuppiin sitten tänään viittä kilsaa koettamaan.  Kovaa oli kyllä tullut juostua viimeksi sielä Rantakympillä ja juoksukilometrejä on viikossa ollut maksimissaan 20, joten epäilys lyhyen matkan juoksukunnosta oli melkoinen. Ilmakaan ei varsinaisesti ollut ihanteellinen, mutta itse en yleensä syytä ilmaa omista suorituksistani. Itse juokseminen oli ihan kamalaa. Tuskaa, tuskaa, enemmän tuskaa. Eka kilsa 3.52 (alamäki), toka 4.07, kolmas 4.14, sitten 4.01 ja viimeinen ylämäkikilsa 3.56. Aika 20.15, millä irtosi naisten voitto, yksi junnusarjan tyttö tosin juoksi lujempaa, paineli vikalla kilsalla ohi, kun mä itku kurkussa pahan olon vuoksi yritin tsempata. Mulla oli ihan kamala olo viimeiset puolitoista kilsaa, en meinannut pystyä mitään. Pitää kai olla tyytyväinen kuitenkin tulokseen, ja onhan se mun vitosen enkka, kun sitäkään matkaa ei ole tullut ennen juostua. Seuraava kokeilu uutena vuotena Aarhusissa. Ihan yhtä hyvin ei mennyt uintitestit. Ei siis todellakaan. Oikeastaan meni aivan päin p:tä. Olen vieläkin todella harmissani siitä, että kun olen uinut tosi paljon, olen vain hidastunut. Kaksi sekkaa per satanen, mikä ei kuulosta paljolta, mutta joka on nälkävuosi uinnissa. Tämä juttu piinaa mua vielä pitkään, harmittaa vaan niin kovasti.

Muuten kuuluu kaikenlaista. En raaski luopua Silviasta, ja kun mua on peloteltu hiilikuiturungon hajoamisesta trainerissa, niin aion vaihtaa sen Lucyn tilalle. Tähän mennee tosin vielä muutama päivä, koska a) joudun ottamaan trainerista 650c kiekkojen adapteripalat pois, mikä on tuskallista, koska mulla ei ole oikeankokoisia jakoavaimia ja lisäksi b) Silvian kammet ei oikein pyöri. Vielä eilen Silvia näytti tältä:

Ekaa kertaa tuli pyörä ihan kunnolla putsatuksi :) Ja gripitkin on uudet valkoiset edellisten harmaiden sijaan. Mutta nyt pitää viedä pyörä vähän kunnostettavaksi, että kammet pyörii. En tiedä oikeasti, mitä tolle tapahtui, epäilen itse asiassa, että Silvia suuttui, kun oli pari päivää purettuna...

Olkapää vaivaa edelleen ja niinpä  siitä sitten otettiin röntgen ja ultraäänikuva. Rikki ei mitään ole niiden perusteella, mutta solisluun pää on koholla, mikä on epänormaalia ja kielii tapahtuneesta traumasta. Oikein mitään ei voi tehdä asialle kuitenkaan näillä tiedoilla, joten ainakin helmikuuhun asti toivotaan paranemista. Tämän hyvän, "ei mitään isompaa rikki"- uutisen innoittamana kroppani päätti, että vammojen määrä on vakio. Purin sitten nastaa ja hammas lohkesi, ja suulla ei voinut syödä. Onnekseni sain tälle päivälle ajan, ja hammas on taas hyvä. Ja miksi ihmeessä purin nastaa? No koska töissä mulla oli myslipaketti ilmoitustaulun vieressä ja sinne mysliin oli tippunut nasta ja sitten söin bulgarianjogurttia myslillä ja se nasta meni myslin mukana jogurttiin ja sitten kuului kräts ja sitten hammas lohkesi. Tasan ei käy onnen lahjat. Opin sentään, että ei pidä purra nastaa. Hammaskin on tosin jo korjattu.

Loppuun TOV:n pyynnöstä kummitäti poseeraa. Bikefittingissä ajoasento oli vielä pari senttiä matalampi, mutta tällaista käytetään alkukevät ja sitten kun on tottunut Lucylla ajamaan, niin käännetään stemmi/siirretään spacereita. On se Lucy kyllä ihana, vaikka sen itse sanonkin. 

PS. Jos täälä on joku innokas turkulainen uimari, niin mulla olis yksi liikuntakortti, jossa on 22 kpl uinteja (käy ainakin Petreliukseen ja Samppikseen ja Kupittaalle, Impparista en tiedä, voimassa 15.4 2013 asti) ja 2 kpl Kupittaan liikumtahallia jäljellä (voimass 13.3.2013 asti). Kuudellakympillä saa tuon multa lunastaa, eli alle kolme euroa/uinti.

Vuonna 2005

Oli edellinen kerta, kun juoksin yli puolitoista tuntia. Tänään oli sitten vihdoin sen vuoro taas. Matkaa ei tullut toki 1h 45 minuutin lenkillä paljon, mutta Tampereen aamu oli ihana, aurinko paistoi, kun se lenkin aikana nousi ja juoksukin oli jotain ihan muuta kuin eilinen tuskainen puurtaminen pyörällä ja altaassa. Polveen ei sattunut, eikä selkäänkään yhtään enempää kuin ennen lenkkiä. Iltapäivän urakka olikin sitten rankempi, kakkua tuli syötyä yksillä 2v ja toisilla 70v synttäreillä niin, että nyt on paha olo. Puh.

Keskuspuiston kosto

Helsinkiläiset kuulemma rakastavat Keskuspuistoa. Mä en. Miksikö en? No kun eksyn sielä aina. Ajan töiden jälkeen torstaisin aina sitä kautta Pirkkolaan uimaan ja silloin kun vielä oli valoisaa jostain tuli vielä jotain. No, sitten tuli pimeää ja mun vakkareitti ei ollutkaan valaistu. Mitenkäs sitten kävi. No huonosti. Olen seikkaillut mm. Maunulassa ja Tilkankin löysin, vaikken olisi todellakaan halunnut. Lisäksi olen käynyt monella muulla tiellä, joista en tiedä, mitä ne ovat ja missä. Aina kun yritän Paloheinän suunnasta Pirkkolaan päädyn Pakilantielle. Ei oo helppoa ei. No, eilen sitten. Kohti treenejä, myöhässä, kuinkas muuten ja taas piti polkea tukka putkella, että ehti edes vähän kuivaverraamaan (oikeasti, mun viikon rankin juttu on aina tuo Pirkkolaan polkeminen, kun pääsen lähtemään töistä aina liian myöhään). Olin jo varma, että olin eksynyt, mutta sitten näin kyltin Pirkkola 3,7 ja riemulla ei ollut rajoja :) En eksynyt eilen kertaakaan. No, tänään Keskuspusisto kosti. Aamulla soi kello ennen kuutta ja tarkoitus oli polkea kaksi tuntia. Nukuttu oli, no liian vähän. Säähän oli mitä mainioin, joo. Vettä satoi välillä niin, että silmiin sattui (mun lasit hajosi tossa vähän aikaa sitten, enkä ole ehtinyt käydä ostamassa uusia). Tuuli oli inhottava (tosin tän päivänen reilu 10m/s oli vain vieno henkäys, joku toinen päivä tällä viikolla oli niin kamala vastatuuli, etten meinannut päästä töihin) ja kun mulla on nastat alla, niin pehmyt hiekkatie on melko raskas. Sotkin kohti Paloheinää ensin Vantaanjokea pitkin. En polkenut sieltä, mistä aioin, mutta pääsin kuin pääsinkin perille vihdoin ja vain kerran jouduin katsomaan karttaa. No, sitten alkoi Keskuspuistossa vaeltelu. Yritin Pitkäkoskelle, mutten päässyt (no, lopulta monen mutkan jälkeen pääsin), missään ei saanut ajaa, jossain vaiheessa ajoin kolmisen kilsaa valaisematonta reittiäkin, kun mistään ei tullut mitään ja mullahan on vaan sellainen "Tule nähdyksi"-ledi, josta ei ole mitään iloa. Olin aliarvioinut energian tarpeeni ja jossain vaiheessa joku risu kietoutui takavaihtajaan niin, että jouduin kiskomaan sen pieninä palasina pois - aikaa tähän meni viisi minuuttia. Lopulta kuitenkin onnenkantamoisella löysin takaisin Paloheinään ja vielä suuremmalla onnella en edes eksynyt enää paluumatkalla. Aikaakin meni vain kymmenisen minuuttia kauemmin kuin piti koko reissuun. Matkaa kertyi huimat 40 km, siis kahdessa tunnissa ja sekin oli työn ja tuskan takana. Ei muuten näkynyt muita lenkkeilijöitä aamulla.

Tuskainen meno jatkui altaassa myöhemmin tänään. Vuorossa oli taas yli neljä kilsaa ja siinä vaiheessa, kun jäljellä oli 3,3, olin jo aivan palasina. Potkut oli räpylöilläkin ihan hirveitä, joten mietin vain, miten kamalia ne olisi ollut ilman? Sinnittelin kuitenkin loppuun, mutten ole varma, oliko se järkevää, koska tekniikkahan hajosi tietysti aika pahasti uinnin aikana.

Koko viikko on ollut tosi rankka ja suoraan sanottuna varmasti pahin tänä syksynä. Mulla on ollut ihan liikaa töitä ja kamala työstressi kaikesta ja en ole ehtinyt nukkumaan, saati käymään kaupassa. Siihen lisätään vastatuuli työmatkoilla, isot treenitunnit ja olkapään ja selän ongelmat, niin en kyllä yhtään ole harmissani, kun tämä viikko vihdoin kohta loppuu. Ensi viikko on kevyt, tosin sisältää piinaavat uintitestit, testijuoksun Aktiassa ja jos vain saan tehtyä pyöräasioita, niin myös testipyörityksen trainerilla.

Tänään tuli veronpalautukset. Mä käytän ne selän magneettikuvaukseen, kun lääkäri sinne passitti, epäilee, että välilevy olisi revennyt vähän. Olis tietty voinut nekin rahat laittaa kiekkorahastoon, mutta ei kai sit.

Loppuun vielä tämän masennuspostauksen kunniaksi Top 3 inhokit työmatkan varrelta

1.  Viikintien suora. 1,5km pelkkää tuskaa. Aina vastatuuli. Ihan aina. Kotimatkalla päättyy vielä v-mäiseen nousuun. Inhoan tätä.
2. Hyvänä kakkosena tulee Märskyn mäki. Se ei tunnu koskaan kevyeltä. Inhoan myös tätä.
3. Hämeentien ja Viikintien risteyksessä olevat liikennevalot. Tehty täysin autoilijoiden ehdoilla ja niistä en ole koskaan päässyt vihreillä yli suoraan, vaikka eivät ole edes nöyryytysnappulalliset valot. 

Luultavasti talvella listaan kiipeää myös Hesperianpuisto-työpaikka väli, koska tällä välillä on poljettava autotiellä. Pysynköhän hengissä?